Sisäänkasvaneen kynnen syyt

Syynä on

1) niin leveä kynsilevy, ettei se sovi sille tarkoitettuun tilaan

2) pihtikynsi (ks. Kynsimuutokset) tai

3) kynteen sattunut vamma.

Leveän kynsilevyn aiheuttama vaiva on yleisin lapsilla, pojilla kolme kertaa yleisempi kuin tytöillä. Pihtikynsi on puolestaan vanhenevan väestön ongelma. Ongelma on yleisin isovarpaissa, mutta sitä esiintyy muissakin varpaissa sekä sormissa. Lihavuus edistää ongelman syntyä, samoin isotretinoiini (aknelääke) ja jotkin syöpälääkkeet (mm. EGFR estäjät). Aikuisilla ja ikääntyneillä tulehduksen syy voi olla sieni-infektio (ks. Jalkasilsa (jalkasieni)).

Ero sisäänkasvaneen kynnen ja muusta syystä aiheutuneen kynsivallintulehduksen välillä on usein liukuva.

Sisäänkasvaneen kynnen oireet

Syystä riippumatta sisäänkasvanut kynsi aiheuttaa kynnenvieruskudoksessa punoitusta, turvotusta ja jonkin verran kipua. Jos vaivaan ei puututa alkuvaiheessa, kynnenvieruskudokseen alkaa tulla märkää (ks. kuva  ).

Tilanteen jatkuessa kynnenvieruskudos alkaa kasvaa kynnen päälle. Varvas on siinä vaiheessa erittäin kivulias ja sitä särkee myös yöllä.

Infektio saattaa levitä laajemmallekin ja aiheuttaa imusuonitulehduksen. Pitkä tulehdus voi johtaa myös pyogeenisen granulooman kehittymiseen.

Kuva

Sisäänkasvanut kynsi. Sisäänkasvanut isovarpaan kynsi. Kynnen reunukset tulehtuvat ja kynnen alta tihkuu kellertävää märkää. Lisää tietoa aiheesta, ks. artikkeli Sisäänkasvanut kynsi.

Tutkimukset

Hoidolle huonosti reagoivissa tapauksissa bakteeriviljely antaa lisätietoa. Laboratoriotutkimuksia tarvitaan vain harvoin.

Sisäänkasvaneen kynnen itsehoito

Ensioireiden ilmaantuessa kynnen kulma tulisi paljastaa. Sen alle voi laittaa pienen pumpulitukon tai kuitukankaan päiväksi tai pariksi. Kynnen nurkan paljastaminen onnistuu paljon paremmin kynttä pehmittävän jalkakylvyn jälkeen kuin ilman kylvetystä. Päivittäinen jalkakylpy ja antiseptinen kortisonivoide viikon ajan rauhoittaa tilanteen. Sen jälkeen on huolehdittava siitä, ettei kynnen nurkka pääse uudelleen kasvamaan kynnenvieruskudoksen sisään. Kynsi jätetään riittävän pitkäksi, eikä kynnen kulmaa tule leikatessa pyöristää.

Kun kynnenvieruskudos alkaa märkiä, se saattaa vielä parantua kynnen nurkan paljastuksella, kylvetyksillä ja voiteilla. Isommat, leveäkärkiset kengät helpottavat taudin parantumista.

Milloin hoitoon?

Jos itsehoito ei ole viikossa korjannut kynsivallintulehdusta, on syytä hakeutua lääkäriin.

Antibioottikuuri auttaa usein rauhoittamaan tilanteen. Vaikeammissa tapauksissa kynttä kavennetaan paikallispuudutuksessa, ja ylikasvanut kynsivalli poistetaan veitsellä. Erityistapauksissa kynttä kavennetaan pysyvästi tuhoamalla kynttä muodostava kudos kirurgisesti tai kemiallisesti fenolilla.

EGFR estäjälääkkeiden aiheuttamaan pitkittyneeseen kynsivallitulehdukseen voidaan käyttää beetasalpaaja (timololi) silmägeeliä.

Jalkojenhoitaja voi ohjata liian leveän kynnen kulkua jousen avulla ja oikaista pihtikynnen ohentamalla kynnen keskiosan ja nostamalla kynnen reunat jousella.

Sisäänkasvaneen kynnen ehkäisy

Leveäkärkiset kengät estävät kynsiä tunkeutumasta kynnenvieruskudokseen. Säännölliset jalkakylvyt rauhoittavat alkavaa tulehdusta.

Kirjallisuutta

  1. Ngan V. Ingrown toenail.
  2. Yen CF, Hsu CK, Yang HS ym. Treatment of epidermal growth factor receptor inhibitor-induced severe paronychia with pyogenic granuloma-like lesions with topical betaxolol: an open-label observation study. Int J Dermatol 2020;59(3):326-332. PMID: 31763692
  3. Cubiró X, Planas-Ciudad S, Garcia-Muret MP ym. Topical Timolol for Paronychia and Pseudopyogenic Granuloma in Patients Treated With Epidermal Growth Factor Receptor Inhibitors and Capecitabine. JAMA Dermatol 2018;154(1):99-100. PMID: 29117285