Raha

Tutkimusten mukaan valitsee vahva positiivinen korrelaatio varakkuuden ja onnellisuuden välillä. Jo maiden välinen vertailu osoittaa sen yleisen trendin, että maat, joissa on suurin tyytyväisyys elämään, ovat rikkaita maita kuten Tanska ja Suomi. Sen sijaan onnettomimmat kansakunnat ovat yleensä ne kaikkein köyhimmät kuten Sierra Leone ja Togo (Diener ja Biswas-Diener 2008: 94).

Tulotason tärkeys onnellisuudelle on suurin matalilla tulotasoilla. Ja siitä tulee vähemmän tärkeä korkeammilla tulotasoilla. Tutkimalla yksilöiden tulotasoja, Kahneman ja Deaton (2010) totesivat, että yli 75 000 dollaria ansaitsevilla raha ei enää kasvata onnellisuutta, mutta se voi vielä nostaa tyytyväisyyttä elämään. Mutta uudempi tutkimus (Kilingworth 2021) totesi, että hyvinvointi lisääntyi tulotason myötä. Eli, Kilingworth ei löytänyt mitään "kyllästymispistettä". Hän oletti, että tulotason lisääntyminen antoi ihmisille lisää tunnetta omasta arvostaan, lisää turvallisuutta ja kontrollia elämästään. Hän totesi, että kontrollin lisääntyminen selitti 74 % suhteesta tulotason ja hyvinvoinnin välillä.

Diener ja Biswas-Diener (2008: 93) ovat kuitenkin löytäneet viimeaikaisen julkaisemattoman tutkimuksen, jossa saksalaisesta aineistosta tutkijat Richard Lucas ja Ulrich Schimmak analysoivat elämän tyytyväisyyden kasvavan tulotason kasvun myötä. Ne, jotka ansaitsivat 80 000 $ vuodessa olivat tyytyväisempiä kuin 60 000 $ vuodessa ansaitsevat. Ne, jotka ansaitsivat 200 000 $, olivat merkittävästi tyytyväisempiä kuin keskiluokka. Uusi tutkimus kumoaa myös aiemmat käsitykset, että lottovoittajien onnellisuus olisi nopeasti katoavaa. Diener ja Biswas-Diener (2008: 95) raportoivat parista tutkimuksesta (Gardner ja Oswald 2007), joissa keskikokoisia arpajaisvoittoja saaneet olivat selvästi muita onnellisempia, ja vaikutus jatkui vuosien ajan. Kaksi vuotta voiton saamisen jälkeen ihmiset olivat onnellisempia kuin ennen voittoa. Toisessa tutkimuksessa merkittävien summien perimisen jälkeen onnellisuus lisääntyi selvästi.

Diener ja Biswas-Diener (2008:97) korostavat kuitenkin tärkeitä poikkeuksia rahan ja onnellisuuden korrelaatioon: Ensinnäkin joissakin köyhissä maissa ihmiset ovat yllättävän onnellisia, esimerkiksi Biswas-Diener kertoo yllättyneensä, miten Kalkuttan slummeissa monet ihmiset olivat tyytyväisiä elämäänsä eivätkä erittäin köyhät yleensä olleet masentuneita. Biswas-Diener pohtii, että heillä kenties oli muita onnellisuustekijöitä rahan sijasta kuten tiiviit sosiaaliset suhteet. Toiseksi löytyy joitakin poikkeuksia kuten Yhdysvaltojen niin sanottu Amish-yhteisö, jossa ollaan varsin onnellisia matalasta tulotasosta huolimatta. Diener ja Biswas-Diener arvelevat selityksen liittyvän siihen, että näiden ihmisten halut ja tarpeet on sovitettu heidän omaan elämäntyyliinsä. Siksi he voivat olla tyytyväisiä elämäänsä. Kolmanneksi materialistiset tavoitteet ovat haitallisia onnellisuuden kannalta. Tutkimusten mukaan henkilöillä, joille raha oli erityisen tärkeä, oli tyytyväisyys elämään alemmalla tasolla kuin muilla. Heiltä oli unohtunut, että elämässä on muitakin tärkeitä puolia kuten ihmissuhteiden hoitaminen (Diener ja Biswas-Diener 2008: 105).

Pitkittäisanalyysi 33 vuoden ajalta USA:ssa totesi, että ihmisillä, jotka olivat tulojakauman alimmasta neljänneksestä, oli 26 % pienempi todennäköisyys olla onnellinen kuin keskiverto kansalaisella. Ylimmän neljänneksen tulotasolla onnellisuuden todennäköisyys lisääntyi 13 % (Yang 2008).

Rahalla on väliä onnellisuuden kannalta, se voi tarjota puskurin stressiä vastaan tai se voi tarjota pääsyn parempaan terveydenhuoltoon. Vastaavasti pääsy sosiaalisiin ja taloudellisiin etuihin rikkaammissa maissa saattaa selittää eroja hyvinvoinnissa maiden välillä (Veenhoven 2021).

Tutkimus on myös todennut, että kun tulotaso nousee, nousevat myös odotukset. Siksi, päivittäisellä tasolla, korkeampi tulotaso voi littyä lisääntyneeseen vihastumiseen, kireyteen, vihamielisyyteen ja ahdistukseen (kts. Landsford 2018). Korkea tulotaso saattaa myös työntää ihmisiä jatkuvasti tarkkailemaan omaa onnellisuustasoaan ja sellainen jatkuva omaan napaan tuijottaminen haittaa ihmisen kykyäsaavuttaa korkeampi hyvinvointi (Ford ja Mauss 2014). Vastaavasti, luxus tavaroiden katselu, kuten kalliit kellot ja kengät, voi johtaa itsekeskeisyyteen verrattuna toisten huomioimiseen (Chua ja Zon 2009).

On myös tutkittu paljon sitä, miten raha voi lisätä hyvinvointia. Ratkaisevaa on se mitä ihmiset tekevät rahalla, joka heillä on. Rahan käyttö kokemuksellisiin ostoksiin (esim. kokemukset, joissa rahaa jaetaan perheen tai ystävien yhteisiin kokemuksiin, kuten lomat) liittyi enemmän onnellisuuteen kuin sen käyttö materiaalisiin ostoksiin (van Boven ja Gitovich 2003).

Oishi ja Kesebir (2015) totesivat, että 34 maassa GDP:n nousu lisäsi keskimääräistä tyytyväisyyttä, jos siihen ei liittynyt kasvavaa tulotasojen epätasa-arvoisuutta (esim. Ranska, Italia, Irlanti, Suomi ja Japani). Jos taas GDP:n kasvuun liittyi tuloerojen kasvu (esim. Itävalta, Portugali, Belgia, El Salvador), se ei lisännyt keskimääräistä tyytyväisyyttä.

Sukupuoli

Kokoelma tutkimuksia 33 vuoden ajalta USA:sta ja Euroopasta ja muista maanosista on todennut, että naisten keskimääräinen onnellisuus on vähentynyt jatkuvasti vuoden 1972 jälkeen. Naiset olivat onnellisempia kuin miehet ennen vuotta 1985 ja yhtä onnellisia vuonna 1989. Nyt kuitenkin naiset raportoivat matalampaa onnellisuutta kuin miehet (Stevenson ja Wolfers 2009; Compton ja Hoffman 2024) Tämä lasku naisten onnellisuudessa todettiin USA:ssa ja kaikissa 12 Euroopan maassa, paitsi Saksassa (Zuckerman ym. 2017). Toisissa tutkimuksissa taas todettiin, että naiset olivat onnellisempia ennen 48 vuoden ikää, mutta miehet olivat onnellisempia keski-iän jälkeen (Plagnol ja Easterlin 2008; Yang 2008.)

Adaptoituminen

Kuuluisissa tutkimuksissaan jo 1970-luvulla Phillip Brickman (1978) esitti teoriansa nautinnon polkumyllystä, jonka mukaan ihmisten onnellisuus pyrkii aina palaamaan lähtötasolle huolimatta mistä tahansa elämäntapahtumasta olipa se positiivinen (lotto-voitto) tai negatiivinen (halvaantuminen). Ihminen adaptoituu muutoksiin ja palaa omalle, geenien määräämälle onnellisuustasolleen. On kuitenkin joukko asioita, joiden kohdalla adaptoitumista ei juurikaan tapahdu: esimerkiksi oman lapsen tai puolison kuolema, työttömäksi jääminen tai köyhyys (Diener ja Biswas-Diener 2008).

Toisaalta uusi onnellisuustutkimus on pyrkinyt osoittamaan, että onnellisuusharjoituksilla on mahdollista pysyvästi kohottaa omaa onnellisuustasoaan.

Sosiaalisuus

Toisinaan onnellisuuden etsimistä on kritisoitu siltä pohjalta, että onnellisuus toisi mukanaan itsekeskeisyyttä ja maailman ongelmien unohtamista. Kuitenkin monet tutkimukset kuten Kesebir ja Diener (2008: 121) toteavat, että onnellisuus pikemminkin tuo ihmisistä parhaat puolet esiin ja heistä tulee entistä sosiaalisempia ja he kykenevät paremmin yhteistyöhön toisten kanssa. He myös luottavat enemmän toisiin ihmisiin.

Avioliitto tai vastaava parisuhde on assosioitunut onnellisuuden kanssa, mutta tuo vaikutus on suhteellisen pieni (Lucas ja Dyrenforth 2006). Lisäksi ihmiset adaptoituvat nopeasti avioliittoon, jolloin heidän tyytyväisyys tasonsa palautuu avioliittoa edeltäneelle tasolle (Lucas ym. 2004; Luhmann ym. 2012). Avioliitto saattaa silti suojella puolisoita onnellisuustason laskuilta, joita muut saman ikäiset saattavat kokea (Anusic, ym. 2014a; 2014b, Lucas ym. 2003; Yap ym. 2012).

Uskonnollisuus

Tutkimusten mukaan ihmiset, jotka harjoittavat uskontoa aktiivisesti ovat onnellisempia kuin muut. Heillä on vähemmän päihteiden käyttöä, he syyllistyvät vähemmän rikollisuuteen, heillä on vähemmän avioeroja ja itsemurhia, heidän terveydentilansa on parempi ja he elävät pidempään (Seligman 2002: 60).

Diener ja Biswas-Diener (2008) ovat pyrkineet analysoimaan, mitkä seikat uskonnollisuudessa ovat onnellisuutta edistäviä. Heidän mukaansa niitä voivat olla esimerkiksi se, että tietoisuus kuoleman jälkeisestä elämästä voi tuoda lohtua elämän kärsimysten keskellä. Toisaalta ryhmään kuulumisen kokemus ja siihen liittyvä sosiaalinen tuki voivat edistää onnellisuutta. Myös tunne elämän mielekkyydestä ja merkityksestä voi vahvistua. Uskonnollinen kasvatus voi tarjota selkeän moraalisen perustan ja antaa turvallisuuden tunnetta sekä motiivin auttaa muita. Uskonnolliset rituaalit voivat edelleen vahvistaa tunnetta kuulumisesta johonkin itseään suurempaan kokonaisuuteen.

Ikä

Seligman kertoo, että iän vaikutuksia onnellisuuteen on tutkittu laajoissa yli 60 000 vastaajaa 40 maassa käsittävissä tutkimuksissa. Niiden mukaan, vaikka kyky tuntea positiivisia tunnetiloja iän myötä hieman vähenee, vastaavasti tyytyväisyys omaan elämään lisääntyy aina 70 vuoden ikään saakka (Seligman 2002: 58). Esimerkiksi 20-vuotisessa seurannassa, johon osallistui 20 000 tervettä veteraania toisesta maailmansodasta ja Korean sodasta, osoitti, miten tyytyväisyys elämään lisääntyi iän myötä. Huippukohtaan tultiin noin 65 vuoden iässä ja merkittävää laskua alkoi tulla vasta 75 ikävuoden jälkeen (Mroczek ja Spiro, 2005).

Uudempi tutkimus on löytänyt U:n muotoisen kuvion varhaisesta aikuisuudesta 60 ja 70-vuotiaisiin (Blanchflower ja Oswald 2008), jossa onnellisuus tasot ovat alimmillaan noin 40-vuotiaana. Hyvin iäkkäillä tyytyväisyys elämään alkaa jälleen laskea (Baird ym. 2020 ja tämä lasku on erityisen vahva kuoleman lähestyessä (Gerstorf ym. 2008). Mutta toisaalta Steptoe ym. 2015 totesivat, että monissa maailman maissa subjektiivinen hyvinvointi (SWB) laskee lineaarisesti iän myötä, ja vain Läntissä maissa nähdään U:n muotinen käyrä (esim. Baird ym. 2010).