Onnellisuuden määritteleminen on osoittautunut varsin hankalaksi. Esimerkiksi positiivisen psykologian edustajat välttelevät ottamasta kantaa asiaan, ja toisaalta filosofien kiinnostus koko onnellisuuden tutkimukseen on ollut viime vuosikymmeninä laimeaa. Sanalla on useita merkityksiä. Jo suomen kielen sanat onni (merkityksessä luck) ja onnellisuus (merkityksessä happiness) aiheuttavat usein sekaannusta. Filosofi Daniel Haybronin mukaan pääosa onnellisuustutkimuksesta on asetettavissa osaksi kahta erillistä tutkimusperinnettä: Psykologinen onnellisuus ja onnellisuus kukoistamisena tai hyvinvointina (well-being).

Psykologisen onnellisuuden merkitys on korostunut viimeaikaisessa positiivisen psykologian onnellisuustutkimuksessa (Fredrickson 2009). Puhutaan subjektiivisesta hyvinvoinnista (subjective well-being, SWB, Diener 1984). Psykologinen onnellisuus on käytössä, kun puhutaan onnen tunteesta ja viitataan tietynlaiseen mielentilaan. Haybronin (2008b) mukaan se on myös tavallisin sanan onnellisuus käyttötapa arkikielessä. Dienerin (1985) kehittämässä SWB-testissä muutetaan onnellisuuden käsite tieteellisesti mitattavaan muotoon niin, että se koostuu kolmesta osatekijästä:

1) paljon positiivisia tunteita,

2) vähän negatiivisia tunteita ja

3) suuri tyytyväisyys omaan elämään.

Psykologinen onnellisuus siis korostaa onnellisuuden subjektiivisuutta ja arvovapaata mitattavuutta. Se nojaa vahvasti hyvinvoinnin ymmärtämiseen osana hedonistista perinnettä (Kesebir ja Diener, 2008: 118). Nykyfilosofeista se on hakenut oikeutusta lähinnä Wayne Sumnerin (1999) teoriasta, jossa onnellisuus nähdään yksilön reaktiona omaan elämäntilanteeseensa sellaisena kuin hän sen itse näkee. Siitä lähtökohdasta on kasvanut valtava 2000-luvun subjektiivisen onnellisuustutkimuksen haara, jonka käynnistivät muun muassa Ed Diener ja Martin Seligman. He puolustavat tutkimuskohteen rajausta seuraavasti:

Todellakin edellisessä on järkeä, jos vain muistetaan nämä subjektiivisen hyvinvoinnin tutkimuksen rajoitukset. Näin myös kilpailevan eudaimonistisen onnellisuustutkimuksen edustajat toteavat: