Viime vuosien onnellisuustutkimus on painottunut onnellisuuden tunteiden tutkimiseen. Kuten edellä on todettu, näkökulma voisi olla eudaimonian suuntaan laajempi. Onnellisuustutkimuksessa on myös vaarana päätyä liian yksioikoiseen jokainen on oman onnensa seppä -ajatteluun, jos huomioon ei oteta myös yhteiskunnallisia tekijöitä, jotka joko lisäävät tai vähentävät mahdollisuuksiamme onnelliseen elämään.
Psykologian ja filosofian lisäksi onnellisuutta on tutkittu myös muilla tieteenaloilla. Suomessa sosiologi Erik Allardtin (1976) johdolla on tehty merkittävää tutkimusta ihmisten hyvinvoinnista. Viime vuosina myös taloustieteilijät ovat pohtineet onnellisuutta. Erityisesti huomion kohteena on ollut rahan, taloudellisen vaurastumisen ja onnellisuuden välinen yhteys. Myös suomalaiset taloustieteilijät ovat käsitelleet aihetta. Kari Narsin Raha ja onni (2006) sekä Tatu Hirvosen ja Esa Mangelojan Miksi kolmas hampurilainen ei tee onnelliseksi (2006) ovat erinomaisia esityksiä tästä laajasta ja mielenkiintoisesta aiheesta.
Taloustiede on 1900-luvulla lähtenyt siitä, että taloudellinen kasvu ja sen mukanaan tuoma elintason nousu lisäävät myös henkistä hyvinvointia. USA:ssa ja muuallakin länsimaissa ihmisten onnellisuutta on kyselytutkimuksilla selvitetty 1940-luvulta lähtien. Läntisissä teollisuusmaissa ja Japanissa elintaso bruttokansantuotteella mitattuna on kasvanut moninkertaiseksi, mikä on tuonut elämään monia mukavuuksia ja muun muassa parantanut ihmisten terveydentilaa. Ihmisten onnellisuus ei ole tutkimustulosten perusteella kuitenkaan lisääntynyt. Se on herättänyt taloustieteilijät pohtimaan rahan ja onnellisuuden välistä yhteyttä ja myös sitä, pitäisikö koko taloudellisen kasvun pohjalle rakennettua ajatusmallia muuttaa.
