Suupielten tulehdusta esiintyy erityisesti lapsilla ja vanhuksilla sekä henkilöillä, joilla purenta on madaltunut, jolloin suupieleen muodostuu poimu ja suupieli on kostea koko ajan.

Aiheuttajat ja tunnistaminen

Suupielen tulehduksen aiheuttavat ihon ja limakalvojen normaalikasvustoon kuuluvat bakteerit ja hiivat. Tulehdusriskiä lisäävät madaltunut purenta, lihavuus ja diabetes. Tulehdus voi johtua myös B12-vitamiinin puutteesta.

Tulehduksen alkuvaiheessa molemmat suupielet kutiavat ja kirvelevät. Ne punoittavat, visvaavat ja rupeutuvat (kuva ). Lisäksi niihin tulee helposti kipeitä halkeamia.

Kuva

Suupielten tulehdus eli keiliitti. Kuva: Raimo Suhonen.

Omahoito

Suupielten tulehduksen ehkäisemiseksi diabetesta sairastavan on huolehdittava hyvästä glukoositasapainosta. Lapsilla tulisi välttää jatkuvaa tutin käyttöä.

Suupielet pestään vedellä ja saippualla 2–4 kertaa päivässä. Ennen pesua tulehtuneelle alueelle kannattaa laittaa kostea kääre (esim. paperipyyhe, nenäliina tai sidetaitos) 10–20 minuutiksi, jolloin ruvet irtoavat helpommin. Pesun jälkeen suupielet kuivataan hyvin ja niihin laitetaan apteekista ilman reseptiä saatavia antiseptisiä hydrokortisonivoiteita. Suupielet parantuvat yleensä muutamassa päivässä.

Asiantuntijahoito

Mikäli suupielitulehdus ei ole parantunut runsaassa viikossa tai se uusiutuu toistuvasti, on syytä mennä lääkäriin mahdollisen sienitulehduksen tarkistamiseksi. Lääkehoitona on yleensä paikallishoito, joka sisältää sienilääkettä (mikrobilääkettä eli antibioottia) ja kortisonia. Hammasproteesin käyttäjien on syytä käydä hammaslääkärissä tai erikoishammasteknikolla, joka tarkistaa proteesin kunnon. Tarvittaessa proteesi pohjataan ja purentaa korotetaan.