Haavainen paksusuolitulehdus uusiutuu epätodennäköisemmin, jos potilaalta poistetaan umpilisäke. Umpilisäkkeen vaikutuksesta oireiluun on saatu viitteitä aiemminkin, mutta asiaa on tutkittu vähänlaisesti.

Tiedot käyvät ilmi Lancet Gastroenterology & Hepatology -lehden julkaisemasta tutkimuksesta, jossa 200 haavaista paksusuolitulehdusta potevaa satunnaistettiin joko tavanomaiseen hoitoon tai lisäksi umpilisäkkeen poistoon. Kaikkien potilaiden sairaus oli hyvässä hoitotasapainossa tutkimuksen alkaessa, mutta he olivat kokeneet oireiden pahentumisen edellisen vuoden aikana.

Umpilisäkkeen poistoleikkauksessa olleiden haavainen paksusuolitulehdus aktivoitui selvästi epätodennäköisemmin vuoden seurannan aikana, tulokset osoittivat. Oireet palasivat noin kolmannekselle leikkausryhmässä ja jopa puolelle verrokeista, jotka saivat vain tavanomaista hoitoa.

Potilaat myös kokivat elämänlaatunsa paremmaksi ja pärjäsivät vähemmällä lääkityksellä umpilisäkkeen poiston jälkeen.

Umpilisäke saattaa tutkimusten perusteella vaikuttaa haavaisen paksusuolitulehduksen taustalla olevaan tulehdusreaktioon, mutta tarkkaa mekanismia ei vielä tunneta. Tämän selvittämiseksi ja sekoittavien taustamuuttujien poissulkemiseksi aihetta olisi syytä tutkia lisää. Samalla voisi selvittää, mitkä potilaat todennäköisimmin hyötyisivät umpilisäkkeen poistosta.

Haavainen paksusuolitulehdus eli haavainen koliitti on tuntemattomasta syystä aiheutuva pitkäaikainen sairaus, johon liittyvät suolen haavaumat ja tulehdukset aiheuttavat muun muassa verenvuotoa ja kipuilua. Tulehdukselliset suolistosairaudet, joihin haavainen paksusuolitulehdus lukeutuu, ovat yleistyneet varsinkin länsimaissa viimeisimpien vuosikymmenten aikana.

Uutispalvelu Duodecim

(Lancet Gastroenterology & Hepatology 2025;DOI:10.1016/S2468-1253(25)00026-3)

https://doi.org/10.1016/S2468-1253(25)00026-3