Yleistä

Maksa sijaitsee oikealla ylävatsalla alimpien kylkiluiden suojassa. Maksakirroosissa osa normaalista maksakudoksesta on korvautunut toimimattomalla sidekudoksella. Kirroosi on monien kroonisten maksasairauksien loppuvaihe.

Suomessa kuolleisuus maksakirroosin on moneen Euroopan maahan verrattuna suurta ja edelleen kasvussa. Kirroosin ennuste on parempi, jos sairaus tunnistetaan varhaisessa vaiheessa, mikä korostaa ennaltaehkäisyn ja varhaisen diagnostiikan tärkeyttä.

Maksakirroosin syyt

Maksakirroosin yleisin syy Suomessa on edelleen alkoholinkäyttö, vaikkakin metabolinen rasvamaksatauti (riskitekijät erityisesti ylipaino ja tyypin 2 diabetes) on väestössä yleisin maksasairaus. Yleensä alkoholimaksakirroosin kehittyminen vaatii enemmän kuin 5–10 alkoholiannoksen juomista (lähes) päivittäin vuosien ajan. Jo yksi alkoholiannos päivässä säännöllisesti juotuna suurentaa kirroosiriskiä, vaikka riskin lisäys on pieni ilman muita riskitekijöitä.

Runsas ja jatkuva alkoholinkäyttö aiheuttaa ensin maksan rasvoittumista ja sitten maksasolujen kroonista tulehdusta, joka voi vuosien aikana johtaa sidekudoksen muodostumiseen ja kirroosiin. Useimmat alkoholikirroosiin sairastuneista ovat juoneet yli 5–10 annosta päivittäin tai lähes päivittäin useiden vuosien ajan.

Alkoholin aiheuttamaa maksarasitetta lisäävät monet tekijät, kuten metaboliset riskitekijät (esim. vyötärölihavuus sekä kohonneet verenpaine-, verensokeri- ja rasva-arvot), muu maksasairaus, korkea ikä, naissukupuoli, tupakointi, perimä ja juomiskäyttäytyminen. Yksilöllisten tekijöiden vuoksi yleisiä maksalle turvallisia alkoholinkäyttörajoja ei voidakaan asettaa. Ikääntyneillä jo pienempi määrä on vaarallinen.

Vaikka pelkkä metabolisista riskitekijöistäkin johtuva rasvamaksatauti (Metabolic Dysfunction-Associated Steatotic Liver Disease, MASLD) voi johtaa kirroosiin, huomionarvoista on metabolisten riskitekijöiden ja alkoholin toisiaan vahvistava vaikutus kirroosiriskiin. Maltillinenkin alkoholinkäyttö suurentaa seurannassa kehittyvän vaikean maksasairauden riskiä, jos henkilöllä on myös MASLD tai metabolisia riskitekijöitä.

Myös virusmaksatulehdukset, B- ja C-hepatiitti, voivat johtaa kirroosiin. C-hepatiitin yleisin tartuntatapa on pistohuumeiden käyttö, ja se on Suomessa yleisempi virushepatiitti kuin B-hepatiitti. B-hepatiitti tarttuu yleensä verikontaktissa, sukupuoliteitse tai äidiltä lapselle synnytyksessä.

Harvinaisempia maksakirroosin aiheuttajia ovat maksan autoimmuunisairaudet (esim. autoimmuunihepatiitti, primaarinen biliaarinen kolangiitti), kertymäsairaudet (esim. hemokromatoosi eli raudankertymätauti ja Wilsonin tauti eli kuparinkertymätauti) sekä hyvin harvinaiset aineenvaihduntasairaudet.

Maksakirroosin oireet ja toteaminen

Kirroosin alkuvaiheessa mahdolliset oireet ovat epämääräisiä, kuten lievää väsymystä, kutinaa tai ruokahaluttomuutta. Laboratoriokokeissa maksa-arvot (ALAT, ASAT, AFOS) voivat olla normaaleja. Muita löydöksiä voivat olla matalat trombosyytit, tavallista matalampi tromboplastiiniaika tai matala albumiini. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoastaan kirroosille tunnusomaisia löydöksiä.

Kuvantamislöydös voi viitata kirroosiin, mutta ultraäänitutkimus ja tietokonekerroskuvaus eivät ole kovin hyviä tutkimuksia alkuvaiheen kirroosin löytämiseen. Joskus maksakirroosiepäily voi syntyä, jos mahantähystyksessä todetaan ruokatorvisuonikohjuja. Nykyään yleistyvä tutkimusmenetelmä on maksan sidekudosmäärää epäsuorasti arvioiva maksan kimmoisuuden mittaus ultraäänitekniikalla. Maksakoepalaa tarvitaan nykyään diagnostiikassa varsin harvoin.

Jotta maksakirroosi ja sen riskit olisi mahdollista havaita ajoissa, on hyvä kiinnittää huomiota omiin mahdollisiin riskitekijöihin ja keskustella asiasta lääkärin kanssa. Maksan edenneen sidekudostilanteen riskiä on mahdollista arvioida terveydenhuollossa esimerkiksi verikokeiden perusteella.

Loppuvaiheessa maksakirroosiin liittyy monia vaikeita oireita. Suurin osa aiheutuu siitä, että toimivaa maksakudosta on jäljellä liian vähän hoitamaan maksan monia tehtäviä. Tyypillisiä oireita ovat keltaisuus ja kutina. Keltaisuus johtuu siitä, että maksa ei pysty poistamaan verestä punasolujen hajoamistuotteena syntynyttä bilirubiinia. Väsymys ja jopa mahdolliset tajunnantason häiriöt johtuvat vereen kertyneistä aineenvaihduntatuotteista, joita maksasolut normaalisti käsittelevät. Kirroottinen maksa ei pysty tuottamaan riittävästi valkuaisaineita ja hyytymistekijöitä, minkä seurauksena esiintyy turvotuksia ja vuototaipumusta.

Maksakirroosin myöhäisvaiheessa vatsaontelon sisään kertyy nestettä eli askitesta. Sitä kehittyy muun muassa siksi, että vatsan elimistä maksaan johtavan porttilaskimon paine nousee, jolloin nestettä tihkuu vatsaonteloon. Porttilaskimon kohonnut paine aiheuttaa myös ruokatorven laskimoihin suonikohjuja, jotka voivat puhjeta ja aiheuttaa hengenvaarallisen verenvuodon.

Kirroosiin liittyy myös usein tulehdusherkkyyttä, lihaskatoa ja esimerkiksi osteoporoosia. Maksakirroosi altistaa myös maksasolusyövän kehittymiselle.

Maksakirroosin hoito ja seuranta

Tavoitteena on hidastaa taudin etenemistä, suojata maksaa lisävaurioilta ja hoitaa kirroosin komplikaatioita.

Hoidon päälinjaukset ovat alkoholinkäytön lopettaminen, elintapamuutokset, jotka vaikuttavat myönteisesti vyötärölihavuuteen, kohonneeseen verenpaineeseen, verensokeriin ja rasva-arvoihin sekä riittävästi energiaa ja proteiinia sisältävä ruokavalio. Ylipainoisella laihdutus pitää suunnitella tarkasti.

Jos porttilaskimopaine on merkittävästi koholla, painetta laskemaan aloitetaan yleensä beetasalpaajahoito. Askitesta hoidetaan ensisijaisesti suolarajoituksella, nesteenpoistolääkkeillä ja tarvittaessa punktiolla, jolla vatsaonteloon kertynyttä nestettä saadaan vähennettyä.

Osalle tehdään ruokatorven ja mahalaukun tähystys ja riskinarvion perusteella 6 kuukauden välein tehtävä ultraäänitutkimus maksasolusyövän seulomiseksi. Ajo- ja työkyky arvioidaan.

Kirroosin edetessä ja tiettyjen komplikaatioiden yhteydessä maksansiirto voi olla ainoa hoitomahdollisuus. Se kuitenkin soveltuu hoitomuodoksi vain pienelle osalle.

Maksakirroosin ehkäisy

Maksakirroosin syntymisen riskiä voidaan vähentää käyttämällä alkoholia mahdollisimman vähän. Ylipainon estäminen ja hoitaminen vähentää maksakirroosiriskiä, kun rasvamaksan aiheuttama maksarasite vähenee.

B- ja C-hepatiittitartuntoja voidaan välttää suojatulla seksillä ja välttämällä suonensisäisten huumeiden käyttöä. B-hepatiittiin on kehitetty rokote.