Yleistä

Sydämen vajaatoiminta on eri syistä johtuva sairaustila, jossa sydän ei pysty normaalisti hoitamaan tehtäväänsä eli veren pumppaamista elimistöön. Vajaatoiminta ei siis ole itsenäinen sairaus, vaan oireyhtymä, joka voi johtua useasta eri sydänsairaudesta. Vajaatoiminnan yleisyys kasvaa jyrkästi iän myötä. Alle 50-vuotiailla se on harvinainen, ja yli 75-vuotiaista sitä sairastaa joka kymmenes.

Sydämen vajaatoiminnan syyt

Yleisimmät vajaatoiminnan syyt ovat kohonnut verenpaine, sepelvaltimotauti ja sen aiheuttama sydäninfarkti. Kohonneen verenpaineen kuormituksessa sydänlihas ensin vuosien kuluessa paksunee ja myöhemmin venyttyy ja jäykistyy, jolloin sen pumppauskyky alenee. Sydäninfarktissa osa sydänlihaksesta menee kuolioon ja korvautuu sidekudoksella, jolloin tämä alue ei pysty supistumaan. Usein vajaatoimintapotilaan sydän yrittää palauttaa pumppauskykyään suurenemalla. Röntgenkuvassa voidaan tällöin todeta ”sydämen laajentuma”.

Muita sydämen vajaatoiminnan syitä ovat läppäviat ja sydänlihaksen vaurioituminen tulehduksen, sydänlihassairauden tai runsaan pitkäaikaisen alkoholin käytön seurauksena.

Sydämen oikean puolen vajaatoiminta voi syntyä pitkäaikaisen (kroonisen) keuhkosairauden, esimerkiksi keuhkoahtaumataudin tai keuhkoverenpainetaudin (pulmonaalihypertension), vuoksi.

Sydämen vajaatoiminnan oireet

Sydämen oikea puoli pumppaa laskimoveren keuhkoihin hapettumaan. Vasen puoli pumppaa keuhkoista tulevan hapettuneen veren aorttaan ja sitä kautta kaikkialle elimistöön. Vajaatoiminta eli pumppauskyvyn aleneminen voi kehittyä kummalle puolelle tahansa, mutta myös molemmille puolille. Oireet ovat erilaiset riippuen siitä, kummassa sydämen puoliskossa vajaatoiminta ilmenee.

Sydämen vajaatoiminta on useimmiten sydämen vasemman kammion sairaus. Siinä pääasiallinen oire on hengenahdistus ja voimattomuus ruumiillisen rasituksen yhteydessä. Ahdistus aiheutuu verentungoksesta keuhkoissa, sillä sydän ei jaksa pumpata keuhkoista tulevaa verta riittävästi eteenpäin (ks. kuva ). Tämän seurauksena elimistöön kertyy ylimääräistä nestettä, paino nousee ja syntyy turvotuksia. Vaikeassa vajaatoiminnassa ahdistus pahenee usein makuulle mennessä, mutta helpottaa istuma-asennossa. Makuuasentoon liittyy usein myös kuivaa "sydänyskää".

Kuva

Rintakehän röntgenkuva eli thorax-kuva. Rintakehän röntgenkuva eli thorax-kuva, jossa näkyy vasen keuhko (tumma alue) ja osa sydämestä (vaalea alue kuvan vasemmassa osassa). Vajaatoiminnassa (vasen kuva) keuhkojen verentungoksesta johtuen keuhkoissa näkyy vaaleita verisuonijuosteita ja sydänvarjon vieressä suurten keuhkosuonien "pulleutta". Vieressä saman potilaan keuhkokuva hoidon jälkeen, verisuonia ei näy ja pulleus on hävinnyt.

Joskus sydämen vasemman kammion pumppauskyky pettää äkisti. Seurauksena on keuhkopöhö, jossa hengenahdistus pahenee nopeasti ja on vaikea levossakin. Tila on hengenvaarallinen ja vaatii välitöntä sairaalahoitoa, suonensisäistä lääkehoitoa ja happihoitoa, jopa hengityksen laitehoitoa.

Sydämen oikean puolen vajaatoiminnassa tyypillinen oire ovat turvotukset etenkin nilkoissa ja säärissä, lopulta myös ylävatsalla. Ne johtuvat nesteen kertymisestä kudoksiin. Usein mukana on myös munuaisten toimintahäiriö, joka vaikeuttaa lääkehoitoa. Pitkälle edenneeseen vajaatoimintaan voi liittyä ruokahaluttomuutta ja pahoinvointia, mikä johtuu suoliston verenkierron häiriöstä.

Sydämen vajaatoiminnan toteaminen

Sydämen vajaatoiminta todetaan tyypillisten oireiden, sydänfilmin, sydämen röntgenkuvan (thorax-kuva) ja sydämen ultraääni- eli kaikututkimuksen perusteella. Vajaatoiminnassa sydänfilmi ja thorax-kuva ovat harvoin täysin normaaleja. Yleensä tarvitaan myös laboratoriokokeita. Verikokeella tutkittu sydämen erittämän natriureettisen peptidin (BNP) verikoearvo on lähes aina koholla hoitamattomassa vajaatoiminnassa. Vajaatoiminnan toteamisen lisäksi pyritään sen syy aina selvittämään muun muassa sydämen kaikututkimuksen avulla.

Sydämen vajaatoiminnan hoito

Sydämen vajaatoiminnan hoidossa pyritään ensin vaikuttamaan sen perussyyhyn. Vajaatoiminnan tavallisin aiheuttaja, kohonnut verenpaine, hoidetaan tehokkaasti. Sepelvaltimotauti voidaan usein hoitaa lääkkeillä, joskus pallolaajennuksella tai ohitusleikkauksella. Vaikeaa sydämen vajaatoimintaa aiheuttava tai pahentava läppävika korjataan leikkauksella tai katetritoimenpiteellä.

Lääkehoito on tärkein osa sydämen vajaatoiminnan hoitoa, mutta myös säännöllisellä liikunnalla, painon tarkalla hallinnalla, alkoholin käytön kohtuullistamisella ja terveellisellä vähäsuolaisella ja riittävästi rautaa sisältävällä ruokavaliolla on tärkeä merkitys. Koska sydämen vajaatoiminta on vakava elinikäinen sairaus, potilaan valoisan mielialan ylläpitäminen ei ole aina helppoa. Lääkärin ja muiden ammattihenkilöiden tuki ja kestävä hoitosuhde, läheisten mukana olo ja vertaistuki ovat tärkeä osa hoitoa.

Sydämen vajaatoiminnan lääkehoito

Vajaatoimintaa hoidetaan useilla lääkkeillä, joista tärkeimmät ovat nesteenpoistolääkkeet (diureetit), ACE:n estäjä tai ATR:n salpaaja sekä beetasalpaaja. Ennustetta voidaan eniten parantaa ACE:n estäjillä ja beetasalpaajilla. ACE:n estäjä voidaan tarvittaessa korvata angiotensiinireseptorin eli ATR:n salpaajalla tai sellaiseen yhdistetyllä sakubitriilillä. Beetasalpaaja voidaan korvata ivabradiinilla tai ivabradiinia voidaan käyttää myös beetasalpaajan lisäksi. Näistä lääkkeistä saadaan suurin hyöty, kun niitä voidaan käyttää riittävän suurilla eli ns. tavoiteannoksilla. Nesteenpoistolääkkeitä voi usein annostella itse oireiden ja painon muutosten mukaan, mutta ACE:n estäjiä ja beetasalpaajia kannattaa käyttää jatkuvasti lääkärin kanssa sovituilla annoksilla.

Nesteenpoistolääkkeet (diureetit) ovat korvaamattoman arvokkaita vajaatoiminnan oireiden hoidossa. Niistä spironolaktoni ja eplerenoni voivat parantaa myös vajaatoiminnan ennustetta. Eniten käytetyn nesteenpoistolääkkeen, furosemidin, annosta voidaan muuttaa painon muutosten, turvotusten, hengenahdistuksen ja muidenkin oireiden mukaan. Näiden lääkemuutosten jälkeen tarvitaan usein ns. nestearvojen (kreatiniini, natrium ja kalium) verikoeseurantaa. Lisäksi mm. digoksiinia ja pitkävaikutteista nitroa (nitraattia) voidaan käyttää vajaatoiminnan oireiden hoitamiseen. Monet vajaatoimintapotilaat tarvitsevat myös veren hyytymistä estävää lääkitystä. Tulehduskipulääkkeitä kannattaa käyttää harkiten, koska niiden pitkäaikainen tai runsas käyttö voi pahentaa sydämen vajaatoimintaa.

Lääkehoidolla oireet lievittyvät huomattavasti ja suorituskyky paranee, ja oireita lievittäviä nesteenpoistolääkkeitä voidaan usein vähentääkin. Ennusteeseen vaikuttavia lääkkeitä (erityisesti ACE:n estäjiä, ATR:n salpaajia ja beetasalpaajia) ei kuitenkaan pidä vähentää saatikka lopettaa, vaikka oireet helpottaisivatkin. Matala verenpaine ja munuaisten vajaatoiminta voivat kuitenkin rajoittaa näidenkin lääkkeiden käyttöä. Vajaatoimintapotilaalle voi tulla raudanpuutetta, vaikka hemoglobiini pysyisi normaalinakin. Raudanpuutetta voidaan joutua korjaamaan suoneen annetulla rautalääkkeellä.

Muu hoito

Monissa tapauksissa sydämen vajaatoiminnan oireita voidaan merkittävästi helpottaa ja jopa ennustetta parantaa ns. vajaatoimintatahdistimen avulla (CRT-tahdistin). Tarkoin valituissa tapauksissa alle 70-vuotiaille potilaille voidaan tehdä sydämensiirto. Joskus vaikeata vajaatoimintaa hoidetaan tilapäisesti aorttaan tai sydämen kammioon asennetulla ”apupumpulla”. Äkillistä vaikeaa vajaatoimintaa voidaan hoitaa sydänkeuhkokoneella (ECMO).

Sydämen vajaatoiminnan itsehoito

Sydämen vajaatoimintaan liittyy liikunta- ja suorituskyvyn aleneminen mm. lihasten surkastumistaipumuksen (lihasatrofian) takia. Sitä voidaan kuitenkin estää liikunnalla. Säännöllisen liikunnan on todettu monella eri tavalla vähentävän sydämen työkuormaa ja parantavan toimintakykyä. Sopivia liikuntamuotoja ovat kävely, hiihto ja pyöräily vähintään kolmesti viikossa ja ainakin puoli tuntia kerrallaan. Vauhti on sellainen, että hieman hengästyy (syketaso 60–80 % maksimista). Lisäksi on hyödyllistä harrastaa lihasvoimaharjoittelua 1–2 kertaa viikossa melko kevyillä kuormilla. Enemmän liikunnasta sydämen vajaatoiminnassa: ks. Sydämen vajaatoiminta - liikuntaohje.

Vajaatoiminnassa turvotustaipumusta voidaan vähentää välttämällä liiallista suolan käyttöä. Vajaatoiminnan oireet lievittyvät ja sydänlihaksen rasitus pienenee, kun ylipainoinen laihduttaa ja tupakoitsija lopettaa sauhuttelun. Tulehduskipulääkkeet (esim. ibuprofeeni, naprokseeni ja diklofenaakki) lisäävät turvotustaipumusta, samoin liiallinen nesteiden nauttiminen.

Sydämen vajaatoiminnan vaikeutuminen ja nesteenpoistolääkkeen säätely

Vajaatoiminnan vaikeutumisen merkkejä ovat painon nousu (jopa useita kiloja viikossa), turvotuksien lisääntyminen, hengityksen vaikeutuminen, yskä ja sykkeen nousu. Tällöin turvotusten poistoon usein määrättyä furosemidi-nesteenpoistolääkettä voi omatoimisesti lisätä, varsinkin jos sen annos reseptissä on merkitty liukuvaksi, esimerkiksi 2–4 tablettia vuorokaudessa. Tällöin lääkeannoksen muuttamisesta ja tavoitepainosta on etukäteen sovittu lääkärin tai vajaatoimintahoitajan kanssa. Samalla on tarkkailtava, löytyykö oireiden pahenemiseen muita syitä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi särkylääkkeiden (tulehduskipulääkkeiden) käyttö, varsinkin matkoilla suolan käytön lisääntyminen, tuore eteisvärinä-rytmihäiriö, anemia ja raudanpuute, keuhkotulehdus tai muu kuumesairaus. Tällöin hoidoksi ei riitä nesteenpoistolääkkeen lisääminen. Liiallinen nesteenpoistolääkkeen käyttö voi johtaa kuivumiseen, kaliumin puutteeseen ja väsymiseen, varsinkin helteisenä kesäaikana.

Sydämen vajaatoiminnan ehkäisy

Sydämen vajaatoiminnan vaaraa voidaan vähentää. Tärkeimpiä keinoja ovat sepelvaltimotaudin ehkäisy ja kohonneen verenpaineen huolellinen hoito. Sydänlihassairauden (kardiomyopatian) aiheuttamaa vajaatoimintaa voidaan usein estää ajoissa aloitetulla lääkehoidolla. Siksi sydänlihassairaus pitäisi todeta mahdollisimman varhain.

Kirjallisuutta

  1. Sydämen vajaatoiminta. Käypä Hoito suositus. Duodecim 2017.
  2. Sydämen vajaatoiminta. Kirjassa: Airaksinen J, Aalto-Setälä K, Hartikainen J, Huikuri H, Laine M, Lommi J, Raatikainen P, Saraste A (toim.). Kardiologia. Kustannus Oy Duodecim 2016, s. 677-765.