Yleistä
Tulehduksellisiin suolistosairauksiin (engl. Inflammatory Bowel Disease eli IBD) kuuluvat haavainen paksusuolitulehdus (colitis ulcerosa), Crohnin tauti ja mikroskooppiset koliitit.
Haavaisen paksusuolitulehduksen ilmaantuvuus on yli 2,5–3 kertaa suurempi kuin Crohnin taudin. Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yleistyneet nopeasti ja ovat tavallisempia teollistuneissa maissa. Suomessa oli vuonna 2019 noin 50 000 tulehduksellista suolistosairautta sairastavaa.
Haavainen paksusuolitulehdus on pitkäaikainen (krooninen) suolisairaus, joka esiintyy paksusuolen alueella (ks. kuva ). Se alkaa usein nuorella aikuisiällä, 20–35-vuotiaana. Toinen ilmaantuvuushuippu on 50–60-vuotiaana. Sairaus on miehillä hieman yleisempi kuin naisilla.

Paksusuoli. Paksusuoli. Paksusuoli alkaa vatsaontelon oikealla puolen umpisuolesta, johon ohutsuoli (vaaleanpunaista sykkyrää) laskee. Paksusuoli kiertää vatsaontelon ympäri ja päättyy peräsuoleen ja peräaukkoon.
Paksusuolitulehduksen syyt
Tauti syntyy perinnöllisesti alttiille henkilöille suolistobakteerien, ravintotekijöiden ja muiden ympäristötekijöiden vaikutuksesta, jolloin puolustusjärjestelmän poikkeavuus aiheuttaa epänormaalin torjuntareaktion paksusuolen bakteeristoa vastaan. Taudin tarkkaa mekanismia ei tunneta.
Sairaus on yleistynyt tällä vuosituhannella etenkin nuorten keskuudessa.
Paksusuolitulehduksen oireet
- Pääasiallinen oire on jatkuva ripuli, joka on voinut kestää viikkoja tai kuukausia.
- Ulostuskertoja voi olla useita päivässä, vaikeassa taudissa yli kuusi kertaa päivässä.
- Yli 90 %:lla näkyy ulosteessa verta ja ulosteet ovat usein limaisia.
- Vatsakivut ovat tavallisia. Ne voivat olla epämääräisiä ja lieviä, joskus kramppimaisia ja ulostamisella helpottuvia. Ne paikantuvat usein vasemmalle alavatsalle.
- Kuumeilu ja laihtuminen voivat liittyä vaikeaan tulehdukseen.
- Haavaiselle paksusuolitulehdukselle on tyypillistä aaltoileva kulku. Oireet ovat välillä poissa pitkiäkin aikoja mutta palaavat aika ajoin.
- Haavaista paksusuolitulehdusta sairastavalla esiintyy tavallista enemmän oireita myös suoliston ulkopuolella. Näitä ovat erilaiset niveloireet, selkärankareuma, silmätulehdukset, osteoporoosi (luun haurastuminen) sekä rasvamaksa ja muut maksan oireet ja sairaudet.
Paksusuolitulehduksen toteaminen
- Sairaus todetaan paksusuolen tähystyksellä. Diagnoosi varmistetaan aina tähystyksessä otettujen kudosnäytteiden mikroskooppisella tutkimuksella.
- Verikokeiden avulla selvitetään tulehdusreaktion voimakkuutta. Lisäksi arvioidaan sairauden aiheuttamia yleisoireita (lämpöily, syketason nousu).
Paksusuolitulehduksen hoito
- Tautia ei voida toistaiseksi kokonaan parantaa, mutta hoidolla rauhoitetaan oireita, vähennetään haittoja ja pyritään parantamaan elämänlaatua.
- Hoitona on ensisijaisesti lääkärin suunnittelema lääkehoito. Lievässä ja paksusuolen loppupäähän rajoittuneessa sairaudessa hoito aloitetaan sopivalla suun kautta otettavalla lääkkeellä (sulfasalatsiini, mesalatsiini) sekä kortisonia tai muita lääkkeitä sisältävillä peräruiskeilla tai peräpuikoilla.
- Vaikeimmissa tapauksissa käytetään suun kautta otettavaa kortisonilääkettä. Jos kortisoni ei tehoa, suolta voidaan rauhoittaa immuunijärjestelmään vaikuttavilla lääkkeillä (esimerkiksi atsatiopriini, 6-merkaptopuriini, biologiset lääkkeet).
- Kun oireet ovat rauhoittuneet, käytetään jatkuvasti otettavia lääkkeitä uusiutumisen estämiseen.
- Jos lääkehoito ei riitä rauhoittamaan tulehdusta, tarvitaan leikkaushoitoa, jossa poistetaan sairasta suolta.
- Hoidon teho tarkistetaan uusintatähystyksillä ja laboratoriokokeilla (esimerkiksi ulosteen kalprotektiini, CRP, verenkuva).
- Tulehduksellisiin suolistosairauksiin ei ole olemassa tiettyä ruokavaliohoitoa, mutta on tärkeää huolehtia monipuolisesta ruokavaliosta. Jos tietyt ruoka-aineet eivät sovi tai aiheuttavat oireiden pahenemista, ravitsemusterapeutti voi tarvittaessa auttaa sopivan ruokavalion löytämisessä.
- Haavaiseen paksusuolitulehdukseen liittyy lisääntynyt syövän vaara. Jos sairaus on koko paksusuolen alueella, kahdeksan vuoden kuluttua taudin toteamisesta aloitetaan säännölliset paksusuolen tähystykset syövän alkuvaiheen toteamiseksi. Tähystykset toistetaan 1–5 vuoden välein.
Milloin hoitoon
Mikäli ilmenee yllä kuvattuja oireita (pitkittynyt ripuli, verta ulosteessa, pitkittyneet tai haittaavat vatsakivut, kuumeilu ja tahaton laihtuminen), on aina syytä hakeutua nopeasti tutkimuksiin ja hoitoon.
Muu tuki
Crohn ja Colitis ry on valtakunnallinen etujärjestö, joka tarjoaa mm. tietoa, vertaistukea ja sopeutumisvalmennuskursseja tulehduksellista suolistosairautta sairastaville ja heidän läheisilleen.
Sairaus täytyy huomioida tarvittavin erityisjärjestelyin myös koulussa ja päiväkodissa. Erityisjärjestelyt voivat liittyä esimerkiksi erityisruokavalioon, liikuntatunteihin, ylimääräisiin poissaoloihin tai nopeaan WC:hen pääsyyn.
Paksusuolitulehduksen ehkäisy
Koska tulehduksellisten suolistosairauksien syntymekanismeja ei tunneta riittävästi, mitään ohjeita niiden ehkäisemiseksi ei voida antaa.
Kirjallisuutta
- Sipponen T. Haavainen paksusuolitulehdus (colitis ulcerosa). Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 17.2.2020.
- Sipponen T, Färkkilä M. Tulehdukselliset suolistosairaudet. Kirjassa Färkkilä M, Heikkinen M, Isoniemi H, Puolakkainen P (toim.). Gastroenterologia ja hepatologia. Kustannus Oy Duodecim 2018.
- Kolho K-L, Färkkilä M. Tulehdukselliset suolistosairaudet - mikä vialla? Duodecim 2017;133(18):1701-9.
- Crohn ja Colitis ry. Tulehduksellista suolistosairautta (colitis ulcerosa tai Crohnin tauti) sairastavan potilaan ohjaus vastaanotolla. Lääkärin tietokannat / Potilasohjaus [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Päivitetty 21.11.2019.