Yleistä

Krooninen myelooinen leukemia (KML) on hitaasti etenevä luuytimen verisolujen esiasteiden eli kantasolujen syöpäsairaus. Taudille on tyypillistä, että neutrofiileiksi nimitettyjen veren valkosolujen tuotanto on lisääntynyt (kuva ). KML:n ilmaantuvuus on luokkaa 1/100 000 eli Suomessa todetaan uusia KML:ään sairastuneita vuosittain noin 45–50. Sairastuneet ovat taudin toteamisvaiheessa tyypillisesti 40–70-vuotiaita. Sairaus on lapsilla hyvin harvinainen.

KML:n syyt

Vaikka KML-taudin perimmäistä syntymissyytä yksittäisen henkilön kohdalla ei tunneta, taudin puhkeamiseen johtavat solutason muutokset on selvitetty tarkoin. KML on ensimmäinen verisairaus, jonka taustalla osoitettiin taudille tyypillinen kromosomipoikkeavuus. Solujen poikkeava käyttäytyminen johtuu kahden geenin poikkeavasta yhdistymisestä. Potilaista 95 %:lla on todettavissa merkkinä tästä kromosomien 9 ja 22 välisestä kromosomisiirtymästä (translokaatiosta) ns. Philadelphia-kromosomi, joka on poikkeava kromosomi 22 (kuva ) .

Siirtymän seurauksena syntynyt yhdistelmägeeni (fuusiogeeni BCR::ABL1) tuottaa aktiivista, tälle sairaudelle ominaista tyrosiinikinaasientsyymiä. Sen toiminta tautisoluissa johtaa näiden solujen jatkuvaan jakaantumiseen normaalista kontrollista välittämättä ja niiden eliniän pidentymiseen. Geenimuutos ei ole synnynnäinen eikä tauti periytyvä. KML:n synty ei ole ehkäistävissä.

KML:n oireet ja verenkuvalöydökset

Moni potilas kokee olevansa oireeton taudin toteamishetkellä. Varsin tavallista on, että KML todetaan muusta syytä otettujen tutkimusten paljastamien poikkeavien veriarvojen johtaessa jatkotutkimuksiin. Osalla potilaista on oireita, kuten yöhikoilua, laihtumista, lämpöilyä ja väsymystä. Suurentunut perna voi aiheuttaa vaivoja, kuten paineen tunnetta ja kipua vasemmalla ylävatsalla sekä varhaista täyttymisen tunnetta syödessä. Veren valkosolujen määrän ollessa erittäin suuri voi potilaalla esiintyä verenkiertohäiriöitä tai verenvuotoja.

KML:ssa sairaita verisoluja esiintyy veressä ja luuytimessä. Veren valkosolujen määrä on tyypillisesti suurentunut. Veressä on usein myös tavallista enemmän trombosyyttejä eli verihiutaleita. Sairaus voi näyttäytyä myös pelkkänä trombosytoosina, jos vioittunut kantasolu on niiden tuotantoon jo suuntautunut. Osalla potilaista on suurentunut perna, mikä tuntuu vasemman kylkikaaren alla.

KML:n toteaminen

KML:n epäily herää poikkeavan verenkuvan perusteella. Taudin toteamiseksi tarvitaan erillinen verinäyte, josta tutkitaan sairauden merkkinä olevan yhdistelmägeenin BCR::ABL1 esiintyminen. Diagnoosin tarkentamiseksi tutkitaan usein lisäksi luuydinnäyte. Kromosomitutkimuksessa todetaan tyypillisesti Philadelphia-kromosomi ja pienellä osalla myös muita kromosomimuutoksia. Luuytimen solukuva varmistaa arvion taudin vaiheesta. Luuydinnäytteen tarve harkitaan potilaskohtaisesti. Kromosomitutkimus voidaan ottaa myös verinäytteenä. Tavallisesti tehdään lisäksi vatsan ultraäänitutkimus pernan koon arvioimiseksi sekä laajemmin verikokeita, keuhkokuva sekä sydänsähkökäyrä yleisen terveydentilan ja mahdollisten hoitoon liittyvien riskien arvioimiseksi.

KML todetaan yleensä kroonisessa eli taudin rauhallisessa vaiheessa. Ilman hoitoa tauti tyypillisesti etenee muutamassa vuodessa akuutin leukemian kaltaiseksi blastikriisiksi. Tällöin solujen kypsyminen häiriintyy voimakkaasti ja luuytimessä tuotetaan ja vereen purkautuu paljon epäkypsiksi jääneitä valkosoluja eli blasteja. Samalla terveiden solujen tuotanto heikkenee voimakkaasti. Hoitamattomana tilanne johtaa menehtymiseen. KML-hoidon keskeisin tavoite on estää taudin eteneminen kroonisesta vaiheesta.

KML:n hoito ja seuranta

KML:n hoito on kehittynyt 2000-luvulla paljon. Hoidon valintaan vaikuttavat taudin vaihe sekä potilaan muut sairaudet ja yleinen terveystilanne. Ensisijaisia lääkkeitä ovat tyrosiinikinaasin estäjät. Ne ovat tabletti- tai kapselimuotoisia, suun kautta otettavia lääkkeitä. Yleisimmin ensilinjan hoitona käytetään nykyisellään imatinibia. Muita KML:n hoidossa käytettävissä olevia tyrosiinikinaasin estäjiä ovat dasatinibi, nilotinibi, bosutinibi, ponatinibi sekä uusimpana askiminibi. Yksilöllinen hoidon suunnittelu on mahdollista, jotta hoito voidaan toteuttaa kunkin potilaan kohdalla tehokkaasti ja turhia riskejä välttäen. Tarve vaihtaa lääkitystä on melko tavallista. Haittavaikutukset ovat vaihdon syynä selvästi tavallisempia kuin hoidon tuloksen vaarantava tehon puute.

Hydroksiurea-solunsalpaajatabletteja voidaan käyttää taudin toteamisvaiheessa lyhytaikaisesti, jos veressä on erittäin paljon valkosoluja. Hoidon alkuvaiheessa potilaita kannustetaan runsaaseen nesteiden nauttimiseen ja osalla käytetään kihtilääkkeenä paremmin tunnettua allopurinolia ehkäisemään munuaisongelmia.

Tyypillisesti jo 4–6 viikon hoidon jälkeen verenkuvasta ovat hävinneet kaikki sairaudesta kertovat poikkeavuudet. Ennusteen kannalta merkittävää syvempää vastekehitystä seurataan samalla BCR::ABL1- yhdistelmägeenin määrää mittaavalla tutkimuksella, jolla diagnoosin varmistus tapahtui. Luuydinnäytettä tarvitaan seurannassa vain, jos vastekehitys ei ole tavoitteen mukaista tai esiintyy merkkejä taudin vaiheen muutoksesta tai poikkeavan hankalia normaaliin solutuotantoon kohdistuvia hoidon haittavaikutuksia. Laboratoriokokeilla seurataan tiiviisti myös hoidon turvallisuutta. Seuranta tyypillisesti selvästi kevenee 6 kuukauden hoidon jälkeen.

Joillakin potilailla ensimmäiseksi aloitettu lääke ei tehoa tarpeeksi hyvin tai aiheuttaa hankalia haittavaikutuksia. Tällöin tarvitaan vaihtoa toiseen tyrosiinikinaasin estäjälääkkeeseen. Joidenkin potilaiden kohdalla joudutaan pohtimaan sopivalta luovuttajalta tehtävää kantasolujensiirtoa. Indikaatioita kantasolujensiirrolle ovat useamman tyrosiinikinaasin estäjän riittämätön teho tai taudin eteneminen hoidosta huolimatta. Kantasolujensiirtohoitoon ei voida ottaa potilaita, joilla on muita merkittäviä sairauksia tai jotka ovat iäkkäitä, sillä hoito on raskas ja riskialtis. Hoidon toteuttamiseksi tarvitaan myös kudostyypiltään sopiva luovuttaja.

KML-potilaiden alkututkimukset, hoito ja seuranta tapahtuvat keskus- tai yliopistosairaaloissa veritauteihin erikoistuneen tai perehtyneen lääkärin vastaanotolla. Luovuttajan kantasoluilla tehtäviä siirtoja tehdään Suomessa Helsingissä Meilahden sairaalassa ja Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Nykyisten hoitojen ansiosta KML-potilaiden elinajanodote ei eroa merkittävästi muusta samanikäisestä väestöstä, jos lääkehoito tehoaa hyvin. Hyvistä lääkkeistä huolimatta KML ei suurimmalla osalla potilaista kokonaan parane lääkehoidolla, joten lääkitys on lähtökohtaisesti pysyvä. Valtaosalla hyvin hoitoon vastaavista lääkkeen annostusta voidaan vuosien myötä pienentää siedettävyyden parantamiseksi. Jo parinkymmenen vuoden ajan on kertynyt tietoa siitä, että osalla potilaista voidaan hoidon avulla päästä tilanteeseen, jossa lääkkeen käytön voi turvallisesti lopettaa. Sairaus on edelleen herkillä menetelmillä mitattavissa, mutta ei seurannassa lisäänny hoidon aloitusta edellyttäväksi. Suomessakin pisimmät seuranta-ajat ilman lääkitystä ovat jo yli 18 vuoden luokkaa. Nykyisellään seurantaa suositellaan kuitenkin jatkettavaksi harvakseltaan pysyvästi, koska sairaus ei ole kokonaan hävinnyt.

Lisää tietoa KML:stä

KML-potilaan opas Krooninen myelooinen leukemia ja sen hoito