Etusivu » Virtsatietulehdus (virtsatieinfektio) aikuisilla

Virtsatietulehdus (virtsatieinfektio) aikuisilla

Lääkärikirja Duodecim
27.11.2019
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Tärkeimmät virtsatietulehdukset ovat virtsarakkotulehdus eli kystiitti, joka on yleinen, munuaisallastulehdus eli pyelonefriitti, joka on harvinainen, ja virtsaputkitulehdus eli uretriitti, joka on melko harvinainen ja muista poiketen usein sukupuolitauti (ks. «Sukupuolitaudit, seksitaudit»1).

Lasten virtsatieinfektioita käsitellään omassa artikkelissaan (ks. «Virtsatietulehdus lapsella»2).

Esiintyvyys

Virtsarakkotulehdukset ovat hengitystieinfektioiden jälkeen toiseksi yleisimpiä infektioita Suomessa. Niitä hoidetaan maassamme vuosittain noin kolmisen sataa tuhatta. Näistä 20 000 tulee potilaille sairaalainfektioina (ks. «Sairaalainfektiot ja sairaalabakteerit»3).

Naisilla virtsarakkotulehdukset ovat varsin yleisiä nuoresta iästä lähtien. 65 vuoden ikään tulleista naisista noin puolella on jo ollut vähintään yksi tulehdus. Työikäisillä naisilla virtsatieinfektiot ovat 14 kertaa yleisempiä kuin miehillä. Niistä, jotka jo nuorena saavat virtsarakkotulehduksen, noin kolmannes saa niitä toistuvasti, useitakin vuosittain. Miehillä virtsatietulehdukset yleistyvät vasta vanhalla iällä, ja silloin ne usein liittyvät eturauhasen liikakasvuun (ks. «Eturauhasen liikakasvu (prostatahyperplasia), eturauhasvaiva»4). Korkean iän saavuttaneista miehistä noin joka kuudes on sairastanut virtsatieinfektion. Nuorilla ja keski-ikäisillä miehillä virtsatieinfektio on harvinainen.

Infektion synty ja aiheuttajat

Virtsarakkotulehdus syntyy tavallisesti siten, että taudinaiheuttamiskykyisiä bakteereita pääsee nousemaan omasta suolistosta, välilihasta tai nivusista virtsaputkea myöten virtsarakkoon. Naisilla on lyhyempi virtsaputki kuin miehillä, mikä on yksi syy siihen, että infektiot ovat naisilla tavallisempia. Vastoin yleistä uskomusta kylmettyminen ja uiminen eivät lisää virtsatietulehdusten riskiä. Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat seurausta yhdynnöistä, mutta silloinkin infektion aiheuttavat useammin omat kuin partnerin bakteerit. Virtsarakkotulehdus ei ole sukupuolitauti, eikä tulehduksen synnylle useimmiten löydy mitään selvää syytä.

Iäkkäillä naisilla toistuvan virtsatieinfektion riskitekijä on myös vaihdevuosien heikentämä limakalvo, seksuaalisesti aktiivisilla naisilla joskus sukupuoliyhdyntä sekä etenkin iäkkäillä miehillä virtsateissä olevat virtausesteet, kuten suurentunut eturauhanen (ks. «Eturauhasen liikakasvu (prostatahyperplasia), eturauhasvaiva»4). Sairaaloissa virtsatieinfektiot ovat yleisimpiä hoidon aikana saatuja infektioita (sairaalainfektioita; ks. «Sairaalainfektiot ja sairaalabakteerit»3). Infektioita edistää virtsakatetrin pitkäaikainen käyttö tai toistuva rakon katetrointi virtsantulo-ongelmien vuoksi. Ne lisäävät infektion riskin kymmenkertaiseksi. Diabetes ja laitoshoidossa oleminen lisäävät virtsatietulehdusten riskiä.

Virtsarakkotulehdus johtaa hoitamattomanakin harvoin munuaisallastulehdukseen. Bakteerit voivat kuitenkin nousta virtsajohtimia myöten munuaisiin asti. Tällöin taustalla voi olla jokin anatominen poikkeavuus, joka on syytä selvittää kaikututkimuksella (ultraäänitutkimuksella) tai muilla tutkimuksilla. Munuaisallastulehdus voi syntyä myös verenkierrosta munuaisiin päässeen bakteerin aiheuttamana.

Oireet ja oirearvio

Virtsarakkoinfektion tyypillisiä oireita ovat tihentynyt virtsaamistarve, kirvely virtsatessa ja alavatsan jomotus. Jos henkilöllä on kaikki kolme oiretta, kyseessä on virtsarakkotulehdus 90 %:n todennäköisyydellä. Pahanhajuinen virtsa, epätavallinen virtsan väri ja virtsan karkailu eivät yksinään viittaa bakteerin aiheuttamaan virtsatietulehdukseen, eikä antibiootti korjaa näitä vaivoja. Joskus virtsarakkotulehduksessa virtsassa voi näkyä verta, mutta tavallista tämä ei ole (ks. «Verivirtsaisuus»5). Virtsarakkotulehduksessa, kipu ja kirvely korostuvat virtsaamisen lopussa. Virtsaputkitulehduksessa taas kirvely on kovinta virtsaamisen alussa. Virtsaputkitulehduksen syynä voi olla sukupuolitauti (ks. «Sukupuolitaudit, seksitaudit»1) ja aiheuttajana silloin tavallisimmin klamydia (ks. «Klamydia»6), harvemmin tippuri (ks. «Tippuri»7), virtsatiemykoplasma tai ureoplasma (ks. «Mykoplasmat ja ureaplasmat taudinaiheuttajina»8). Valkovuoto emättimestä ei kuulu virtsatieinfektioon, vaan se viittaa emätintulehdukseen (ks. «Valkovuoto»9 ja «Emätintulehdukset»10).

Voit tehdä Omaolossa oirearvion, jos sinulla on kirvelyä virtsatessa tai tihentynyttä virtsaamistarvetta. Oirearvio on tarkoitettu 18–75-vuotiaille naisille. Kysely auttaa sinua arvioimaan, milloin ja millaiseen hoitoon sinun tulee hakeutua sekä miten voit hoitaa oirettasi itse.

Munuaisallastulehduksen oireet ovat täysin erilaiset. Kuume ja kylki-selkäkipu viittaavat munuaisallastulehdukseen. Siihen liittyy harvoin virtsaamisvaivoja, mikä voi tehdä taudin tunnistamisesta vaikeaa. Hyvin iäkkäillä ja huonokuntoisilla munuaisallasinfektio ja siihen joskus (5 %:ssa) liittyvä verenmyrkytyskin (ks. «Verenmyrkytys eli sepsis»11) voi näkyä pelkkänä yleiskunnon romahtamisena, oksenteluna tai sekavuutena. Tärkein muu iäkkäiden yleiskunnon romahtamisena ilmenevä infektio on kuitenkin keuhkokuume (ks. «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»12).

Oireeton bakteerivirtsaisuus. Joskus rutiinisti otettavien virtsatutkimusten yhteydessä löydetään oireettomilta henkilöiltä bakteereita virtsasta. Niitä on 2–3 %:lla nuorista, 3–8 %:lla raskaana olevista,10 %:lla 65-vuotiaista ja joka kolmannella 80-vuotiaista naisista. Miehillä oireetonta bakteerivirtsaisuutta (bakteriuriaa) on 10 %:lla kotona asuvista ja 35 %:lla hoitolaitoksessa asuvista. Jatkuvakaan oireeton bakteerivirtsaisuus ei aiheuta haittaa munuaisille tai muullekaan terveydelle, eikä se johda yleensä oireiseen infektioon (poikkeuksena raskaana olevat). Siksi sitä ei hoideta antibiootein.

Taudin toteaminen

Virtsarakkotulehdus. Jos henkilöllä ei ole ollut aiemmin virtsatietulehduksia, tilannetta selvitellään yleensä kliinisen kemian tutkimuksin (solujen ja bakteerien toteaminen virtsanäytteessä) ja mikrobiologian tutkimuksin (bakteeriviljely; ks. «Virtsan bakteeriviljely (U-BaktVi)»13). Poikkeuksen tekevät toistuvia virtsatieinfektioita sairastava naiset, joilla ei ole perussairauksia tai muita riskitekijöitä ja tauti on lieväoireinen. Kokemuksen mukaan nämä tunnistavat hyvin oireiden perusteella infektionsa. Tällöin ei tarvita laboratoriotutkimuksia. Hoito voidaan määrätä puhelimitsekin, jos oireet ovat tyypilliset. Lääkäri tai hoitaja voi määrätä antibioottilääkityksen oireiden perusteella tai nainen voi itsekin päättää hoidosta, jos hänelle on sen varalle annettu lääkettä kotiin valmiiksi. Tutkimukset ennen hoitoa ovat kuitenkin tarpeen aina, jos nainen on raskaana tai jos on syytä epäillä sukupuolitautia (virtsaputkitulehdusta). Aiheuttaja on aina syytä selvittää laboratoriotestein ennen hoitopäätöksen tekoa, jos potilas on mies, jos potilaalla on diabetes tai hän on raskaana, jos tulehdus liittyy pitkäaikaiseen virtsakatetrin käyttöön tai jos se on syntynyt sairaalassa tai laitoksessa tai johtaa sairaalahoitoon. Tutkimukset tehdään siis käytännössä aina, ellei kyseessä ole alle 65-vuotias perusterve nainen.

Munuaisallastulehdus. Jos kyseessä voi oireista päätellen olla munuaisallastulehdus, on aina syytä lähteä lääkäriin tutkittavaksi. Jos kuume on korkea, on lähdettävä päivystysvastaanotolle. Tällöin tarvitaan muitakin tutkimuksia kuin tavallisia virtsan laboratoriotestejä ja on pidettävä mielessä myös verenmyrkytyksen tai keuhkokuumeen mahdollisuus. Suuri C-reaktiivisen proteiinin (CRP; ks. «CRP (P-CRP)»14) pitoisuus (yli 40 mg/l) veressä viittaa munuaisallastulehdukseen.

Hoito ja jälkitarkastus

Virtsarakkotulehduksista puolet paranee hoidottakin kolmessa päivässä. Silti infektio hoidetaan aina antibiootilla, yleensä 3–5 päivän kuurilla. Yhdellä kuurilla paranee 90 % näistä infektioista. Tavallisimmin käytetään trimetopriimia, nitrofurantoiinia tai pivmesillinaamia. Erityistapauksissa voi kyseeseen tulla fluorokinoloni. Sitä tarvitaan hoidossa vain yksi tabletti (kerta-annos), ja se voi olla käytännöllistä, kun infektio toistuu tiheään aktiivista elämää viettävällä naisella. Sitä ei kuitenkaan pidetä ensisijaisena infektioissa, koska uhkana on bakteerien vastustuskyvyn lisääntyminen ja fluorokinoloneja tarvitaan myös vakaviin yleisinfektioihin. Fluorokinolonien aiheuttamat jännetulehdukset ovat herättäneet huolestumista. Kerta-annoshoito ei kuitenkaan aiheuta tällaista riskiä. Bakteereista on vastustuskykyisiä trimetopriimille 18 %, fluorokinoloneille 8 % ja pivmesillinaamille tai nitrofurantoiinille vain 1–2 %. Tulehduskipulääkkeet (esimerkiksi ibuprofeeni) auttavat virtsatulehduksen oireisiin.

Miehen virtsarakkotulehdukseen tarvitaan 7 päivän hoito.

Hoidolla virtsarakkoinfektion oireet lievittyvät nopeasti, 1–2 päivän kuluessa. Jos infektio ei parane ensimmäisellä hoidolla, antibioottivalmiste ja hoidon pituus valitaan bakteerin laadun ja antibioottien tehoa mittaavan bakteerien antibioottiherkkyystutkimuksen perusteella. Nuoremmille naisille, jotka tuntevat virtsatieinfektionsa ja sen oireet, voidaan myös antaa lääkekuuri varalle kotiin aloitettavaksi heti oireiden alkaessa. Tällöin lääkäri antaa ohjeen, milloin hoidon voi itse ottaa ja milloin on hoitoa varten käytävä lääkärissä.

Tavallisen rakkotulehduksen hoidon jälkeen virtsan kontrollinäyte on tarpeeton. Jos vaiva palaa 4 viikon kuluessa, on mentävä lääkäriin eikä vain toistettava itse antibioottikuuria, vaikka lääkettä olisi kotona. Infektio voi vaatia erilaisen antibiootin parantuakseen. Virtsanäyte tutkitaan hoidon jälkeen kuitenkin aina raskaana olevilta naisilta.

Oireeton bakteerivirtsaisuus, johon ei liity mitään oireita, vaatii antibioottihoitoa vain raskaana olevien kohdalla. Näillä hoitaminen pienentää virtsatulehduksen ja keskenmenon riskiä.

Munuaisallastulehdus voidaan hoitaa kotonakin trimetopriimi-sulfa- tai fluorokinolonitabletein, jos sairastuneen kunto on hyvä. Usein etenkin iäkkäiden infektioita hoidetaan kuitenkin aluksi muutaman päivän ajan sairaalassa. Tavallisin hoidon pituus on 5–14 päivää.

Raskausajan erityiskysymyksiä

Raskauden aikana todetaan 5–10 %:lla naisista bakteereita virtsassa ilman, että siitä aiheutuisi oireita. Raskaana olevista 1–2 % saa oireita aiheuttavan virtsarakko- tai munuaisallastulehduksen. Amoksisilliini, pivmesillinaami ja nitrofurantoiini ovat raskaana oleville turvallisimpia lääkkeitä virtsarakkotulehduksiin. Lääkkeeksi munuaisallastulehdukseen valitaan yleensä kefalosporiini. Fluorokinoloneja ei pidä käyttää lainkaan.

Myös todettu oireeton bakteerivirtsaisuus hoidetaan, ja hoidon tulos varmistetaan viljelyllä, koska bakteerivirtsaisuuden on todettu hieman lisäävän munuaistason virtsatietulehduksen ja myös ennenaikaisen synnytyksen vaaraa. Siksi kaikilta raskaana olevilta tutkitaan virtsa alkuraskauden aikana. Jos bakteeri on todettu ja se ei häviä tavallisella lyhyellä hoidolla, voidaan antaa ehkäisevää antibioottia synnytykseen asti (yleensä metenamiinihippuraattia tai nitrofurantoiinia).

Ehkäisy

Tavallinen käsihygienia ja intiimihygienia ovat ehkäisyssä keskeisiä ja riittäviä. Liiallinen alapesu saattaa kuitenkin jopa edistää virtsatieinfektion syntyä. Jos yhdyntä aiheuttaa toistuvasti infektioita, virtsaamassa on hyvä käydä juuri ennen yhdyntää. Jos vaivasta aiheutuu suurta harmia, voidaan käyttää yhdynnän jälkeen otettavaa antibiootin (trimetopriimin) kerta-annosta, mutta tämä on harvoin käytännöllistä. Jos virtsarakkotulehduksia on hyvin tiheään (enemmän kuin 3 vuodessa), voidaan kokeilla puolen vuoden tai vuoden estohoitoa esimerkiksi metenamiinihippuraatilla tai nitrofurantoiinilla.

Toistuvien infektioiden ehkäisyssä vaihtelevalla menestyksellä käytettyjä itsehoitokeinoja on esitetty taulukossa «Itsehoidon keinoja, joita on vaihtelevalla menestyksellä kokeiltu toistuvien virtsarakkotulehdusten ehkäisyyn perusterveillä aikuisilla»1.

Henkilöt, joille on asetettu pitkäaikainen virtsatiekatetri tai jotka katetroivat kotona itseään säännöllisesti, tarvitsevat hoidosta vastaavilta yksityiskohtaiset ohjeet hygieniasta. Desinfektioaineita ei hyvään katetrinkäyttöhygieniaan kuitenkaan tarvita.

Rokotteita ja muita immuuniterapioita tutkitaan vilkkaasti erityisesti bakteerien lisääntyvän antibioottiresistenssin takia. Pyrkimyksenä on parantaa limakalvopuolustusta. Lupaavia tuloksia on saatu pistoksena, emättimeen tai suihkeena kielen alle annosteltavilla rokotteilla tai vastustuskykyä stimuloivilla bakteerituotteilla, mutta niitä ei ole vielä saatavilla.

Taulukko 1. Itsehoidon keinoja, joita on vaihtelevalla menestyksellä kokeiltu toistuvien virtsarakkotulehdusten ehkäisyyn perusterveillä aikuisilla
KeinoKommentteja
Runsas juominen
  • 1,5 litraa päivässä
  • Tavoitteena virtsan laimentaminen
  • Vaarana nestetasapaino-ongelmat (veren natriumpitoisuuden väheneminen) etenkin iäkkäillä
Tiheä virtsaaminen
  • Hereillä ollessa 3 tunnin välein
  • Vähentää virtsan bakteeripitoisuuksia
Karpalomehu tai karpalokapselit
  • Juotuna 240 ml tai pulverina 0,5 g /päivä
  • Estää bakteerien kiinnittymistä limakalvoille ja happamoittaa virtsaa
  • Suotuisiakin tuloksia saatu, tieteellisten tutkimusten tulokset ristiriitaisia
  • Ei todettuja haittoja
Probiootit
  • Joko tabletteina suun kautta tai paikallisesti emättimeen
  • Laktobasillivalmisteet (480 mg, miljardi bakteeria/annos)
  • Emättimeen kerran viikossa
Yrttivalmisteet
  • Eniten on tutkittu Canephron® N -valmistetta, jossa on 3 yrttiä
  • Vaikutusta ilmeisesti myös infektion hoidossa (2 raetta kolmesti päivässä)
  • Ei havaittuja haittoja
Tulehduskipulääkkeet
  • Vaikuttavat limakalvon tulehdusreaktioon
  • Tutkimuksia ibuprofeenista ja diklofenaakista
  • Sopivat oireiden hillitsemiseen ja ehkä hoitoon, ei ehkäisyyn
  • Antibiootin sijasta otettuina lisäävät munuaisallastulehduksen riskiä
D-mannoosi (sokeriyhdiste)
  • Estää bakteerien kiinnittymistä limakalvoon
  • Pulverina 2 grammaa päivässä
Estrogeeni (paikallisesti emättimeen)
  • Vahvistaa emättimen limakalvoa ja hyödyllistä bakteeristoa
  • Vain paikallisesti emättimeen tarkoitettua estrogeenivalmistetta voi käyttää tähän tarkoitukseen (Vagifem®, 1 puikko kahdesti viikossa)
  • Erityisesti vaihdevuosien jälkeiseen virtsatieongelmaan
Vitamiini C (askorbiinihappo)
  • Happamoittaa virtsaa ja estää bakteerien kasvua
  • Tutkimusten perusteella ei voi suositella
Vitamiini D
  • 20.000 KY kerran viikossa
  • Ristiriitaisia tuloksia, ei suositella tähän käyttöön
Vitamiini A
  • Ei suositella tähän käyttöön

Lisää tietoa virtsatieinfektiosta

Käypä hoito -suosituksen potilasversio: ks. «Virtsatietulehdus (virtsarakkotulehdus ja munuaistason tulehdus)»15.

Käytettyjä lähteitä

Wawrysiuk S, Naber K, Rechberger T ym. Prevention and treatment of uncomplicated lower urinary tract infections in the era of increasing antimicrobial resistance-non-antibiotic approaches: a systemic review. Arch Gynecol Obstet 2019;300(4):821-828. «PMID: 31350663»PubMed