Yleistä
Aivolisäke on pieni, noin herneen kokoinen rauhanen, joka sijaitsee aivojen alla keskellä päätä (kuva ). Aivolisäke painaa alle gramman. Se on ihmisen vilkkain hormoneja tuottava rauhanen. Aivolisäke tuottaa kasvuhormonia, vesiaineenvaihduntaa säätelevää "vesihormonia" eli vasopressiinia ja maitohormonia eli prolaktiinia. Lisäksi se säätelee kilpirauhasen, lisämunuaisten ja sukurauhasten hormonituotantoa. Tyreotropiini (TSH) säätelee kilpirauhasen toimintaa, kortikotropiini (ACTH) säätelee lisämunuaisen toimintaa ja luteinisoiva hormoni (LH) ja follikkeleita stimuloiva hormoni (FSH) säätelevät sukuhormonien ja sukusolujen tuotantoa kiveksissä ja munasarjoissa.

Aivolisäke. Aivolisäke on lukuisia hormoneja tuottava rauhanen, joka sijaitsee pienessä luukuopassa keskellä päätä aivojen alla. Rauhanen painaa vain runsaat puoli grammaa.
Aivolisäkkeen hyvänlaatuinen kasvain eli adenooma
Aivolisäkkeen tavallisin sairaus on pieni hyvänlaatuinen rauhaskasvain eli adenooma. Suurin osa aivolisäkkeen adenoomista on alle 1 cm:n kokoisia ja hormonaalisesti toimimattomia, toisin sanoen ne eivät eritä hormoneja, eivätkä yleensä aiheuta oireita. Ne havaitaan usein sattumalta muusta syystä tehdyn pään magneettikuvauksen yhteydessä. Kookkaat rauhaskasvaimet, joita kutsutaan makroadenoomiksi, voivat aiheuttaa oireita painamalla läheisiä rakenteita (esim. näköhermoa) tai estämällä normaalin hormonien tuotannon.
Yleisin hormonia tuottava aivolisäkkeen rauhaskasvain on maitohormonia eli prolaktiinia erittävä prolaktinooma. Harvinaisempia ovat kasvuhormonia tai kortikotropiinia tuottavat kasvaimet, ja harvinaisin tyreotropiinia erittävä kasvain.
Prolaktinooma (maitohormonin liikatuotanto)
Yleisin aivolisäkkeen häiriö on maitohormonin eli prolaktiinin liikatuotanto, johon liittyy naisilla kuukautishäiriöitä ja maidon eritystä rinnoista ja miehillä impotenssia ja sukupuolista haluttomuutta.
Liikatuotantoon voi olla eri syitä; esimerkiksi monet mielenterveyshäiriöiden hoidossa käytetyt lääkkeet voivat lisätä prolaktiinin erittymistä lääkkeen käytön aikana. Liikatuotannon syynä voi myös olla aivolisäkkeen hyvänlaatuinen kasvain prolaktinooma, jonka solut tuottavat prolaktiinia. Kasvain on usein pieni, mutta jos sitä ei todeta ajoissa, se voi kuukausien ja vuosien mittaan kasvaa useiden senttimetrien kokoiseksi. Prolaktiinin liikatuotantoa voidaan tehokkaasti vähentää lääkkeillä. Jos syynä on kasvain, se poistetaan leikkauksella.
Akromegalia (kasvuhormonin liikatuotanto)
Akromegalia on harvinainen aivolisäkkeen sairaus, joka todetaan Suomessa noin 20 henkilöllä vuosittain. Sairaus johtuu hyvänlaatuisen rauhaskasvaimen tuottamasta liiallisesta kasvuhormonista. Lapsilla se johtaa tavallista suurempaan pituuskasvuun. Aikuisilla ulkonäkö muuttuu, kun nenä ja kulmakaaret sekä kämmenet ja jalat voivat kasvaa. Nämä oireet voivat johtaa sairauden jäljille. Akromegaliaan liittyy usein muitakin oireita, kuten hikoilua, väsymystä, kuorsausta ja nivelvaivoja. Hoitona on kasvaimen poisto leikkauksella.
Kortikotropinooma (ACTH-hormonin liikatuotanto)
ACTH-hormonia liikaa erittävä rauhaskasvain aivolisäkkeessä aiheuttaa lisämunuaisissa liiallisen kortisolin tuotannon, joka johtaa Cushingin tautiin. Pitkäkestoisen hyperkortisolismin aiheuttamaa oirekuvaa sanotaan Cushingin oireyhtymäksi. Oirekuvaan kuuluvat muun muassa kuukasvoisuus, raajojen lihasheikkous, verenpaineen kohoaminen, hirsutismi, kuukautishäiriöt, osteoporoosi, raskausarvet, keskivartalolihavuus. Yksittäiset oireet ovat tavallisia, Cushingin oireyhtymässä ne esiintyvät yhtä aikaa.
Cushingin oireyhtymän syy voi olla myös lisämunuaisissa oleva kortisolia tuottava rauhaskasvain tai pitkäkestoinen korkea-annoksinen kortisonilääkitys.
Aivolisäkkeen vajaatoiminta
Aivolisäkkeen vajaatoimintaan voi liittyä monenlaisia oireita, koska sen yhteydessä monien muidenkin hormonia tuottavien rauhasten toiminta häiriintyy yleensä samalla kertaa. Yleisimmät oireet ovat väsymys ja sukupuolitoimintojen häiriöt. Joskus vajaatoimintaan liittyy vesihormonin puute (diabetes insipidus eli vesitystauti), jonka seurauksena virtsaa erittyy runsaasti ja jatkuva jano pakottaa juomaan suuria määriä.
Yleisin vajaatoiminnan syy on hyvänlaatuinen rauhaskasvain, joka häiritsee aivolisäkkeen normaalia hormonien tuotantoa. Vajaatoiminta voi syntyä muistakin syistä; on esimerkiksi todettu, että vajaatoimintaa kehittyy joka viidennelle huipputason nyrkkeilijälle toistuvien iskujen seurauksena. Vajaatoiminnan hoitona on puuttuvien hormonien korvaaminen vastaavilla hormonilääkkeillä. Enimmillään tarvitaan 4–5 erilaista hormonivalmistetta.
Kirjallisuutta
- Metso S. Aivolisäkekasvaimet. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 17.12.2025.