Borrelioosi eli Lymen tauti

Taudin lähde ja yleisyys

Suomalaisten arvellaan saavan noin 500 000 punkin puremaa vuosittain. Riski punkin kohtaamisesta on suurin rannikkoalueilla ja itäisessä Suomessa (ks. kartta). Borreliainfektioiden tartuntapaikat jakaantuvat samoin; kolmasosa kaikista on saatu Ahvenanmaan saaristossa. Noin viidesosa puutiaisista kantaa borreliabakteeria, ja bakteeria kantavien punkkien osuus on sama ympäri Suomen. Bakteereja on sekä puutiaisen nuoruusmuodolla eli nymfillä, että aikuisella puutiaisella. Nymfi on vain 1–2 mm:n läpimittainen, kun aikuinen puutiainen on 5–10 mm:n pituinen. Nymfit aiheuttavatkin suurimman osan borreliatartunnoista, koska ne jäävät pienen kokonsa vuoksi huomaamatta.

Jos punkilla on suolistossaan bakteeri, se siirtyy ihmiseen kahdessa kolmasosassa puremista. Edellytys on, että puutiainen on ollut pureutuneena ihoon vähintään vuorokauden. Henkilöistä, joilla bakteeri siirtyy pureman kautta ihoon, puolet saa kuukauden kuluessa iholle bakteerin aiheuttaman tulehduspesäkkeen. Vuodessa ainakin 6 000 suomalaista saa tartunnan, ja heistä 50–80 % kehittää oireita. Viimeisen 10 vuoden aikana tautien määrä on säilynyt suunnilleen ennallaan. Suuri ero punkin puremien ja varsinaisten tautien yleisyydessä selittyy sillä, että usein punkki havaitaan ja poistetaan vuorokauden kuluessa, ja toisaalta osa infektioista paranee itsestään ilman tautia. Arvioidaan, että Suomessa vain yksi viidestäkymmenestä tai sadasta punkinpuremasta johtaa borrelioosiin (ihopesäkkeeseen). Eniten tauteja todetaan elo-syyskuussa. Suurin osa todetaan tyypillisen rengasmaisen ihomuutoksen perusteella. Vain kolmasosa diagnooseista perustuu laboratoriotutkimukseen (vasta-aineisiin). Vasta-ainetutkimukset viittaavat siihen, että noin 2 % suomalaisista on saanut tartunnan jossain elämänsä vaiheessa.

Borrelioosin oireet

Puutiaisen puremakohtaan tulee lähes kaikille ärsytysreaktiona 2–3 cm:n läpimittainen punoitus. Se ei merkitse borreliainfektiota. Yli 5 cm:n läpimittainen, laajentuva punoitus yli viikon kuluttua puremasta on varma merkki varhaisvaiheen infektiosta (kuvat ja ). Punaisen alueen keskiosa voi vaalentua läiskän kasvaessa. Muutos voi kutista hieman, mutta aristusta tai kipua siinä ei ole. Ihottuma tunnetaan nimellä erythema migrans, vaeltava punoitus. Se on tavallisin taive- ja karvoitusalueilla. Toisinaan läiskiä on useita. Jollei punoitusta hoideta, se häviää itsekseen 2–4 viikossa, mutta voi joissakin tapauksissa kestää kuukausia. Toinen, huomattavasti harvinaisempi borrelioosin varhaisvaiheen iho-oire on sinervä, aristamaton, sileäpintainen, pehmeä kyhmy, borrelia-lymfosytooma. Se esiintyy tavallisimmin korvalehdessä, kivespussissa tai nännin seudussa (kuva ).

Antibioottihoito ihottumavaiheessa parantaa lähes aina infektion ja estää sen kroonistumisen. Hoitamattomassa borrelioosissa 10–50 %:lle potilaista tulee myöhäisoireita muutaman kuukauden, pisimmillään yli vuoden kuluttua puremasta. Oireet ovat moninaisia. Iho-, nivel-, hermo-, sydän-, lihas- tai silmäoireita esiintyy vaihtelevasti. Yksi tavallisimmista on kasvohermohalvaus lapsilla ja nuorilla. Myöhäisvaiheen borrelioosia on käsitelty Lääkärikirjan toisessa artikkelissa.

Taudin toteaminen

Akuutin infektion diagnoosin kulmakivet ovat altistuminen punkin puremille eli kävely luonnossa, mielellään tieto puremastakin, sekä tyypillinen ihomuutos. Puremakohdasta alkava vaeltava punoitus on varma merkki borrelioosista. Ongelmallisimpia diagnosoitavia ovat varhain keväällä ja myöhään syksyllä ilmenevät taudit, sillä silloin tartunnan lähde ei voi olla tuore punkin purema. Tauti alkaa silloin jostakin syystä tavallista pidemmän ajan kuluttua. Erotusdiagnoosina tulevat kyseeseen muut vaeltavat punoitukset, erityisesti harvinainen, tuntemattomasta syystä syntyvä ihon rengaspunoitus (erythema annulare). Myös muut hyönteiset, esimerkiksi paarmat ja mehiläiset, voivat aiheuttaa laajan punoituksen, mutta silloin ihottuma ei ole rengasmainen.

Verestä tehtävät vasta-ainetutkimukset eivät auta taudin alkuvaiheessa, koska vasta-aineita syntyy vasta useita viikkoja infektiosta. Apteekista saatavien pikatestien tulokset voivat pikemminkin johtaa vain harhaan eikä niitä suositeta. Täysin oireettomillakin henkilöillä on usein vasta-aineita veressä. Suomalaisista vasta-aineita noin 2 %:lla. Oireettomilta henkilöiltä ei ole siis mitään syytä tutkia vasta-aineita.

Punkin pureman itsehoito

Puutiainen poistetaan vetämällä se ulos ihosta tasaisella ylöspäin suuntautuvalla liikkeellä. Puutiaisesta otetaan kiinni mahdollisimman läheltä ihon pintaa. Helpoimmin tämä käy apteekeista saatavilla pinseteillä. Rasvalla tai hyönteismyrkyllä sitä ei pidä yrittää pois. Jos puutiainen saadaan irrotettua vuorokauden sisällä puremasta, borreliatartunnan riski on lähes olematon. Vähäinen punoitus puremakohdassa ensipäivinä ei tarkoita borrelioosia eikä muutakaan sellaista bakteeritulehdusta, jota tarvitsisi hoitaa antbiootilla. Yleensä hoitoa ei tarvita lainkaan.

Milloin hoitoon

Yli 5 cm:n läpimittainen ihottuma hoidetaan heti antibiootilla. Alle 5 cm:n läpimittaista ihottumaa seurataan viikon ajan ja hoidetaan antibiootilla, jos sen on todettu kasvavan tai jos puremaa seuraa oireeton vaihe ja eryteemapunoitus ilmestyy vasta sen jälkeen.

Antibioottina käytetään tavallisesti amoksisilliinia tai doksisykliiniä kahden viikon kuurina. Jos ihottuma ei kuurilla parane tai oireita ilmenee muissa elimissä, on hakeuduttava lääkäriin. Jos epäilee kroonista tautia, sen tutkiminen kuuluu niin ikään lääkärille.

Borrelioosin ehkäisy

Lymen tauti ei tuota pidempiaikaista suojaa uudelta tartunnalta. Taudin voi siis sairastaa uudestaan. Rokotetta borreliaan on yritetty kehittää jo vuosia, mutta ihmiselle toimivaa rokotetta ei ole vielä kaupan. Puutiaisaivokuumerokote, joskus punkkirokotteenakin mainostettu, ei suojaa sen paremmin punkeilta kuin borreliatartunnaltakaan.

Punkit viihtyvät kosteammissa maaston kohdissa. Tärkeintä on välttää puutiaisen puremia pitämällä pitkässä, kosteassa ruohossa kumisaappaita ja pitkiä housuja. Vaalea vaatetus auttaa huomaamaan kiinnittymään pyrkivät punkit helpommin. Jos puutiaisen pureman saaminen on ollut mahdollista, pitää koko iho tarkistaa illalla. Lapsilta on tutkittava myös päänahka. Punkkikarkotteina ihmisellä käytetään dietyylitoluamidia (DEET), ikaridiinia ja muitakin aineita ja niiden yhdistelmiä. Niitä saa apteekeista.

Lemmikkien tauti

Yleensä koirat ja kissat eivät saa oireita borreliatartunnasta. Tartunnan saaneista koirista sairastuu noin 5 % ja kissoista vielä harvempi, jos yksikään. Eläinlääkärien mukaan oireisiin kuuluvat lämpöily, huono syöminen ja niveltulehduksesta johtuva ontuminen.

Lemmikin punkit ovat harvoin ihmisen infektion lähde. Koiran välityksellä ihminen voi saada tartunnan vain koirassa olleen punkin puremasta, mutta tämä on hyvin harvinaista. Turkista irrotettu punkki puree vain harvoin uudelleen.

Apteekista voi ostaa reseptittä puutiaistartuntaa ehkäiseviä valmisteita, liuoksia tai sumutteita. Useat tappavat punkin vuorokauden kuluessa sen kiinnittymisestä turkkiin. Koirille karkotekäsittely tarvitsee yleensä toistaa kuukausittain. Useat valmisteet eivät sovellu lainkaan kissoille, mutta kissat eivät suojaa tarvinnekaan. Koirille on myös pantoja, jotka pikkuhiljaa, usean kuukauden ajan, erittävät ainetta puutiaisia vastaan. Lisäksi koirille on olemassa reseptillä saatavia, suun kautta annettavia purutabletteja. Minkään valmisteen vaikutus ei kuitenkaan ole sataprosenttinen, joten on hyvä ottaa tavaksi tarkastaa luonnossa liikkunut koira puutiaisten varalta joka ilta.

Koirille on olemassa borreliarokote (Trilyme^®, 2 rokotuskertaa 3 viikon välein). Se soveltuu yli 12 viikon ikäisille koirille, mutta kissoille sitä ei tule antaa. Sen teho tunnetaan puutteellisesti, eikä sitä suositella ainakaan pääasiassa kaupungissa asuville koirille.