Kalium
Elimistön kalium sijaitsee suurimmaksi osaksi solujen sisällä, ja vain pieni osa siitä on solun ulkopuolella veriplasmassa. Verestä mitattavan kaliumpitoisuuden normaali vaihteluväli aikuisillä on 3,3–4,9 millimoolia litrassa (mmol/l). Vaihteluväli eli viitealue voi olla hieman erilainen eri laboratorioissa. Liian pientä kaliumpitoisuutta kutsutaan hypokalemiaksi, liian suurta hyperkalemiaksi.
Pääosa kaliumtasapainon säätelystä tapahtuu munuaisissa muun muassa eri hormonien välityksellä. Terveet munuaiset säätelevät tehokkaasti kaliumin pitoisuutta elimistössä erittämällä tai pidättämällä kaliumia. Kaliumia on runsaasti monissa ruoka-aineissa ja jos kaliumia saadaan ravinnon myötä tavallista runsaammin, ylimääräinen kalium erittyy virtsaan. Jos taas kaliumin saanti on pientä, munuaiset pidättävät kaliumia elimistössä ja virtsaan erittyvä kalium vähenee. Liian pieni tai liian suuri veren kaliumpitoisuus ei koskaan synny pelkästään ravinnosta tulevan kaliumin vuoksi, vaan sille on erillinen syy, joka täytyy selvittää.
Suurentunut veren kaliumpitoisuus (hyperkalemia) johtuu useimmiten äkillisestä munuaissairaudesta. Myös tietyt lääkkeet voivat suurentaa veren kaliumpitoisuutta, ja tällaisia lääkkeitä käyttävien veren kaliumpitoisuutta seurataan. Näitä lääkkeitä ovat esimerkiksi verenpainelääkkeinä käytettävät ACE:n estäjät ja AT2-salpaajat, nesteenpoistolääkkeisiin kuuluva spironolaktoni ja muut lisämunuaishormoneihin vaikuttavat lääkkeet. Munuaisten vajaatoimintatilanteessa myös tavanomaisten tulehduskipulääkkeiden käyttö voi johtaa hyperkalemiaan.
Myös liian pieni veren kaliumpitoisuus (hypokalemia) voi johtua lääkkeistä. Esimerkiksi nesteenpoistolääkkeet eli diureetit ja jotkin mikrobilääkkeet ja syöpälääkkeet lisäävät kaliumin eritystä virtsaan. Yleisin matalan kalium-tason syy on nesteenpoistolääkkeiden eli diureettien käyttö. Joillain ihmisillä runsas lakritsin syönti voi johtaa verenpaineen kohoamisen lisäksi hypokalemiaan. Pitkään jatkunut ripuli tai oksentelu voi johtaa kaliumin suolistoperäiseen menetykseen ja hypokalemiaan. Lisäksi joihinkin lisämunuaisen sairauksiin liittyy kaliumtasapainon häiriöitä, esimerkkinä aldosteronin liikaeritykseen eli hyperladosteronismiin ja harvinaiseen feokromosytooma-kasvaimeen liittyvä hypokalemia.
Lievät kaliumtasapainon häiriöt ovat yleensä oireettomia. Hyvin pieni tai hyvin suuri kaliumpitoisuus voi aiheuttaa muun muassa lihasten ja sydämen toiminnan häiriöitä. Poikkeavien kaliumpitoisuuksien-arvojen syy on aina selvitettävä.
Natrium
Toisin kuin kalium, natrium sijaitsee pääasiassa solunulkoisissa nesteissä. Verestä mitattavan natriumin pitoisuuden normaali vaihteluväli on 137–145 mmol/l. Viitearvojen vaihteluväli voi eri laboratorioissa olla hieman erilainen. Liian pientä natriumpitoisuutta kutsutaan hyponatremiaksi, liian suurta hypernatremiaksi.
Veren natriumin pitoisuus (väkevyys) liittyy tiiviisti elimistön veden määrään. Munuaiset osallistuvat natriumin pitoisuuden säätelyyn elimistössä erittämällä tai säästämällä natriumia. Hyponatremia syntyy, jos natriumia menetetään suhteellisesti enemmän kuin nestettä, tai jos nestettä kertyy elimistöön liikaa suhteessa natriumiin. Tällöin solunulkoiset nesteet laimenevat, mikä näkyy veren natriumpitoisuuden pienenemisenä. Lievä hyponatremia on usein oireeton. Hyvin pienet natriumpitoisuudet puolestaan aiheuttavat monenlaisia oireita, ja äkisti kehittynyt vaikea hyponatremia on vaarallinen tila.
Esimerkki liiallisesta nesteen kertymisestä suhteessa natriumiin on oluen runsas nopea nauttiminen, joka voi aiheuttaa hyponatremiaa, sillä oluessa on niukasti suoloja. Tiettyjen lääkkeiden käyttö voi johtaa säätelyn häiriintymiseen ja hyponatremiaan usealla mekanismilla, esimerkiksi nesteenpoistolääkeryhmä tiatsidit tai keskushermostoon vaikuttava karbamatsepiini. Natriumia voidaan menettää liikaa pitkittyneen ripulin ja oksennusten vuoksi, ja jos nestehukka silloin korvataan pelkällä vedellä, natriumpitoisuus voi entisestään pienentyä.
Runsas ruokasuolan (natriumkloridi) käyttö ravinnossa lisää natriumin ohella myös nesteen määrää elimistössä ja sitä kautta kohottaa verenpainetta ja aiheuttaa verenkiertoelimistön kuormitusta. Suhteellinen natriumpitoisuus säilyy kuitenkin ennallaan eli verestä mitattava natriumpitoisuus ei muutu. Myöskään vähäinen käyttö ei vaikuta juuri lainkaan veren natriumpitoisuuteen. Suolan rajoittamisella on muita terveyshyötyjä.
Liian suuri veren natriumpitoisuus (hypernatremia) johtuu aina elimistön kuivumisesta eli veden liiallisesta menetyksestä suhteessa natriumiin. Tällöin nesteet väkevöityvät ja veren natriumpitoisuus on normaalia suurempi. Tietyt lisämunuaisen ja aivolisäkkeen harvinaiset sairaudet voivat aiheuttaa nestetasapainon ja natriumpitoisuuden häiriöitä.
Kirjallisuutta
- Hyperkalemia. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 28.4.2023
- Hypernatremia. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 28.4.2023
- Hypokalemia. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 28.4.2023
- Hyponatremia. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 28.4.2023