Hormonihoidon aloittaminen

Vaihdevuosioireet johtuvat munasarjojen estrogeenituotannon vähenemisestä. Estrogeeni on toistaiseksi tehokkain lääkehoito vaihdevuosioireisiin. Tässä artikkelissa kuvataan vaihdevuosioireiden hoitoon tarkoitettua systeemistä hormonihoitoa. Munasarjojen toiminnan hiipumisen tai esimerkiksi munasarjojen poiston jälkeen tarvittavassa hormonikorvaushoidossa hoidon hyödyt voivat olla merkittävämmät. Hormonihoidon riskien arvioinnissa ikä ja muut sairaudet vaikuttavat aina kokonaisarvioon. Hoidon aloituspäätökseen vaikuttavat oireiden vaikeus, hyötyjen ja riskien punnitseminen sekä käyttäjän toiveet.

Ennen hoidon aloitusta suljetaan esitietojen perusteella pois hormonihoidon vasta-aiheet. Näistä tärkeimmät ovat aiemmin sairastettu rintasyöpä, syvä laskimotukos ja keuhkoveritulppa. Hoitoa on syytä harkita huolellisemmin, jos taustalla on esimerkiksi vaikea verenpainetauti, aivoinfarkti, sydänsairaus tai maksasairaus, etenkin, jos ne eivät ole hyvässä hoitotasapainossa.

Oireisen potilaan vaihdevuosien hoidon voi aloittaa yleis- tai työterveyslääkäri, eikä gynekologin kannanottoa pääsääntöisesti tarvita. Riskipotilaat ohjataan tarvittaessa gynekologille.

Gynekologinen tutkimus ei ole aina välttämätön. Se on aiheellinen, jos esiintyy seuraavia oireita: poikkeavaa veristä vuotoa, alavatsakipuja tai painontunnetta alavatsalla, hankalia limakalvo-oireita tai poikkeavaa valkovuotoa. Laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia ei pääsääntöisesti tarvita.

Hoidon aloitusta varten riittää, että Papanäyte on otettu seulontajärjestelmän mukaisesti edeltävien viiden vuoden aikana, ellei aikaisempien solumuutosten takia tiheämpi seuranta ole tarpeen. Mahdollisten vuotohäiriöiden yhteydessä kohdun limakalvo on hyvä tutkia ultraäänitutkimuksen tai kohdun limakalvonäytteen avulla. Munasarjojen ultraäänitutkimus ei tuo lisäarvoa vaihdevuosien diagnostiikkaan. Mammografia on hyvä tehdä kahden vuoden välein, seulontajärjestelmän mukaisesti.

Hormonihoidon toteutus

Vaihdevuosioireita voidaan hoitaa tehokkaasti estrogeenihoidolla. Systeeminen hormonihoito vähentää kuumia aaltoja, yöhikoilukohtauksia ja unihäiriöitä ja on ensisijainen hoito niille, joilla on kohtalaisia tai vaikeita vasomotorisia oireita. Osteoporoosin hoitoon estrogeenia voidaan käyttää erityisesti niillä naisilla, joilla on myös haittaavia vaihdevuosioireita. Hormonihoitoa voidaan käyttää myös, jos muut luulääkkeet eivät sovi ja hormonihoidolle ei ole vasta-aiheita, vaikka itse vaihdevuosioireet eivät hoitoa välttämättä edellytä.

Estrogeenihoitoa ei kannata aloittaa liian aikaisin, vaan vasta, kun vuodot ovat harventuneet tai loppuneet ja vaihdevuosioireet haittaavat. Estrogeeni voidaan ottaa suun kautta tabletteina tai ihon kautta laastarina, geelinä tai suihkeena. Kaikki nämä annostelumuodot auttavat vaihdevuosioireisiin, jos annos on riittävä. Hoidon periaatteena on käyttää pienintä annosta, jolla oireet pysyvät poissa. Annoksen määrittämisessä estrogeenimittauksista ei yleensä ole hyötyä.

Estrogeenin antotapa voidaan tavallisesti valita henkilön omien toivomusten perusteella. Ihon kautta annostelua suositellaan, jos henkilöllä on veritulpan riskitekijöitä itsellään tai suvussa. Samaten ihon kautta annosteltu estrogeeni saattaa olla parempi muun muassa epilepsiaa, migreeniä ja diabetesta sairastavalla (ks. Vaihdevuosien hormonihoito perussairauden yhteydessä). Estrogeenin annosta tai annostelureittiä voidaan tarvittaessa muuttaa, jos oireet eivät käytetyllä annoksella häviä. Annoksen riittävyyttä voidaan arvioida vasta kuukauden käytön jälkeen.

Estrogeenihoitoon liitetään keltarauhashormoni (progestiini) kohdun limakalvon liikakasvun estämiseksi. Jos kohtua ei ole tai se on poistettu, keltarauhashormonia ei tarvita. Tableteissa ja laastareissa on joko pelkkää estrogeenia tai sekä estrogeenia että keltarauhashormonia. Geeleissä ja suihkeessa on vain estrogeenia.

Keltarauhashormoni voidaan antaa useammalla tavalla. Esimerkiksi se voidaan antaa jaksoittain, 10–14 vuorokauden ajan kerran kuussa, jolloin seurauksena on kuukautisvuodon tyyppinen tyhjentymisvuoto. Jos keltarauhashormoni annetaan pienenä annoksena päivittäin yhdessä estrogeenin kanssa, vuodot pysyvät yleensä poissa. Tämä hoito onnistuu, kun omien kuukautisten loppumisesta on kulunut riittävästi aikaa tai perinteisellä hoidolla tyhjentymisvuodot ovat niukentuneet. Keltarauhashormoni voidaan myös annostella suoraan kohtuonteloon hormonikierukan avulla, jolloin keltarauhashormonin vaikutus kohdun limakalvolle on voimakkain.

Vuodoton hoito voidaan toteuttaa myös synteettisellä hormonilla tibolonilla. Sillä on estrogeenin ja keltarauhashormonin kaltainen vaikutus kohdussa. Tibolonilla on myös vähäinen androgeeninen vaikutus, josta voi olla hyötyä haluttomuuden hoidossa.

Hormonihoidon seuranta

Hormonihoidon tehoa ja sopivuutta seurataan parin vuoden välein eli käytännössä reseptin uusimisen yhteydessä. Hoito aloitetaan pienellä annoksella, mutta sitä voidaan tarvittaessa muuttaa, jos oireet eivät käytetyllä annoksella häviä. Seurannan yhteydessä on tärkeintä arvioida, onko hoito tehonnut ja ollut muutenkin sopiva. Seurannassa ei tarvita rutiiniluontoisia laboratoriokokeita. Gynekologinen tutkimus tehdään tarvittaessa. Hormonihoito ei edellytä ylimääräisiä mammografiatutkimuksia, mikäli rinnoissa ei ole poikkeavia oireita.Hormonihoidon välittömiä sivuvaikutuksia voivat olla painon vaihtelu, rintojen arkuus, päänsärky, mielialamuutokset ja vuodot. Hoitoa jatkettaessa nämä usein jäävät pois, mutta tarvittaessa lääkeannosta tai valmistetta voidaan vaihtaa. Hormonihoidon aiheuttamasta painonnoususta ei ole näyttöä. Yleensä sivuvaikutukset aiheutuvat keltarauhashormonista. Jos keltarauhashormoni aiheuttaa sivuvaikutuksia, paikallinen annostelu kohtuun hormonikierukan avulla voi auttaa.

Tärkeää on myös varmistaa, etteivät mahdollisesti todetut sairaudet tai aloitetut muut lääkehoidot vaikuta vaihdevuosien hormonihoidon toteutukseen.

Hormonihoidon lopetus

Hoidon pituus määräytyy yksilöllisesti oireiden voimakkuuden ja keston mukaan. Hoidon lopettamisesta tai jatkamisesta on hyvä keskustella seurantakontaktien yhteydessä. Estrogeenihoitoa suositellaan nykyisin käytettäväksi vain niin pitkään kuin vaihdevuosioireet haittaavat oloa. Pitkäkestoisessa hoidossa lääkeannosta usein muutetaan: iän myötä oireet pysyvät poissa pienemmällä estrogeeniannoksella. Mitään erityistä yläikärajaa hoidon käytölle ei kuitenkaan ole, jos ei ilmaannu sairauksia, jotka estävät estrogeenin käytön.

Hormonihoidon saa lopettaa milloin tahansa. Jos keltarauhashormonihoitoa on annettu jaksoittain, kannattaa jakso käyttää loppuun. Hoidon lopetusta voi ajoittain kokeilla; monilla pahimmat oireet jäävät pois 2–5 vuoden hoidon aikana. Muutaman kuukauden kuluessa on helppo todeta, palaavatko oireet. Jos oireet palaavat, hoidon voi aloittaa uudelleen. Ei kuitenkaan ole järkevää käyttää hoitoa muutaman viikon tai kuukauden jaksoissa ja taas pitää jonkin aikaa taukoa. Asteittain hoidon voi lopettaa joko pienentämällä hoitoannosta tai vähentämällä hoitopäiviä.

Hormonihoito ei siirrä vaihdevuosioireita eteenpäin, vaan jossakin vaiheessa ne hiipuvat. Moni miettii, onko helpompi lopettaa estrogeeni "kertaheitolla" vai vähitellen. Tätä on tutkittu vain vähän, mutta ilmeisesti lopettamistavalla ei ole merkitystä. Hormonihoidon lopettamisen jälkeen on usein tarpeen jatkaa emättimen limakalvojen hoitoa paikallishoitovalmistein.

Vaihdevuosien hormonihoidon edut ja haitat

Vaihdevuosien hormonihoidon tärkein terveyshyöty on vaihdevuosioireiden lievittyminen, mikä parantaa koettua elämänlaatua. Tämä hyöty saavutetaan estrogeenilla, ja tehon voi todeta muutamassa päivässä. Kuumat aallot alkavat vähentyä 4–7 päivän jälkeen, ja unettomuus lievittyy 10–14 päivässä. Estrogeenin kanssa käytettävä keltarauhashormonihoito ei vaikuta tehoa heikentävästi. Systeemisestä hormonihoidosta saadut hyödyt ovat sitä suuremmat, mitä alhaisempi menopaussi-ikä on.

Estrogeeni hoitaa emättimen limakalvo-oireita, muun muassa limakalvojen kuivuutta, virtsatietulehduksia ja virtsankarkailua. Nämä oireet alkavat helpottua ensimmäisinä hoitokuukausina. Paikallishoito on limakalvo-oireiden hoidossa yhtä tehokas kuin suun tai ihon kautta toteutettu hormonihoito.

Hormonihoidolla on vaihdevuosioireiden tehokkaan lievittämisen lisäksi luuta suojaava vaikutus, ja se estää osteoporoosiin liittyviä murtumia. Estrogeeni estää murtumia tehokkaammin kuin voisi päätellä luuntiheysarvojen perusteella. Tämä liittynee siihen, että estrogeeni vaikuttaa muillakin mekanismeilla: se lisää lihasvoimaa ja ehkäisee kaatumisia, eli vaikuttaa murtumien eri riskitekijöihin. Vaihdevuosien hormonihoitotutkimuksissa on todettu, että estrogeenihoito vähentää nivelten kipua ja turvotusta. Eläintutkimukset viittaavat siihen, että estrogeeni suojaa nivelruston rakennetta ja lievittää nivelkapselin tulehdusreaktiota.

Hormonihoidon vaikutus sepelvaltimotaudin ja muiden valtimosairauksien riskiin riippuu siitä, minkä ikäisenä hoitoa käytetään ja missä vaiheessa menopaussiin nähden hoito aloitetaan. Hormonihoito vähentää sydäntapahtumia, jos se aloitetaan alle kymmenen vuotta menopaussin jälkeen, mutta hoitoa ei suositella pelkästään sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn. Hormonihoito vähentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Systeeminen hormonihoito ei vaikuta merkittävästi verenpaineeseen.

Tutkimuksissa on todettu, että vaihdevuosien yhdistelmähormonihoidon käyttäjillä on noin 20 % muita pienempi riski saada paksu- tai peräsuolisyöpä. Tämä riskin pieneneminen liittyy yhdistelmähoitoon mutta ei pelkkään estrogeenihoitoon.

Haitoista merkittävin on pitkäaikaiseen hoitoon liittyvä rintasyövän riskin suurentuminen. Hormonihoito suurentaa rintasyöpäriskiä, pelkkä estrogeenihoito kuitenkin vähemmän kuin estrogeeni-progestiiniyhdistelmähoito. Rintasyövän kokonaisriski riippuu naisen yksilöllisistä riskitekijöistä (muun muassa synnytysten määrä, paino, alkoholinkäyttö, sukuhistoria, fyysinen aktiivisuus, tupakointi). Lihavuus (BMI yli 30 kg/m²) aiheuttaa yhtä suuren rintasyöpäriskin kuin 10 vuoden estrogeenin käyttö.

Pitkäaikainen estrogeenihoito lisää kohdunrungon syöpää, jos keltarauhashormonia ei käytetä tai sen annos ei ole riittävä. Jos keltarauhashormonia käytetään jatkuvasti estrogeenin rinnalla, yhdistelmähoito vähentää kohtusyövän riskiä verrattuna niihin, jotka eivät lainkaan käytä vaihdevuosien hormonihoitoa. Pitkäaikaiseen estrogeenihoitoon (yli 10 v) on liitetty hieman suurentunut munasarjasyövän riski.

Suun kautta annosteltava systeeminen hormonihoito suurentaa laskimotukoksen ja keuhkoveritulpan riskiä, erityisesti ensimmäisen käyttövuoden aikana. Suun kautta annosteltavia valmisteita käyttävien laskimotukosriski on noin 2–3-kertainen verrattuna niihin, jotka eivät käytä hormonihoitoa. Yhdistelmähoitoon liittyvä riski on suurempi kuin pelkkään estrogeenin käyttöön liittyvä. Ihon kautta annosteltava systeeminen hormonihoito ei suurenna laskimotukosriskiä tavanomaisia annoksia käytettäessä.

Aivohalvauksen riski kasvaa iän myötä, ja vaihdevuosien hormonihoidot suurentavat tätä riskiä, erityisesti 65. ikävuoden jälkeen.

Systeemisen hormonihoidon käyttö alle kymmenen vuoden ajan ei vaikuta estävän Alzheimerin taudin kehittymistä.

Joskus perussairaudet voivat suurentaa hormonihoidon riskejä tai vaikuttaa hormonihoidon toteutustapaan, ks. Vaihdevuosien hormonihoito perussairauden yhteydessä.

Hormonihoidon vaihtoehdot

Itse oloaan voi yrittää helpottaa ruokavaliolla ja liikunnalla. Niin sanottuja luontaistuotteita ja rohdosvalmisteita on paljon tarjolla, mutta niiden teho on vaatimaton tai sitä ei ole tutkimuksissa pystytty osoittamaan (ks. Vaihdevuosioireiden vaihtoehtoiset hoidot).