Yleistä

Pitkäaikaisella kivulla tarkoitetaan kipua, joka kestää yli 3 kuukautta tai yli kudosten odotetun paranemisajan. Pitkäaikainen kipu ilmenee yhdessä tai useammassa paikassa, on hallitseva oire ja aiheuttaa merkittävää kärsimystä tai haittaa.

Pitkäaikainen kipu on yleinen oire. Suomalaisessa väestötutkimuksessa 35 % potilaista oli kokenut vähintään 3 kuukautta kestänyttä kipua. 14 % osallistujista kärsi päivittäisestä kivusta. Naisilla pitkäaikainen kipu on yleisempää kuin miehillä.

Kivun pitkittymiseen, voimakkuuteen ja seurauksiin vaikuttavat paitsi fyysiset myös psykologiset ja sosiaaliset tekijät sekä tunne-elämä. Naissukupuolen lisäksi kivun pitkittymisen riskitekijöitä ovat korkeampi ikä, kuormittava työ, tupakointi, alkoholinkäyttö, liikunnan vähäisyys, ylipaino, yksipuolinen ravitsemus, aiempi kipu, useampi kipualue ja kivun voimakkuus, masennus ja ahdistuneisuus, unihäiriö sekä aiemmin koettu väkivaltainen tapahtuma tai hyväksikäyttö. Myös perinnöllisillä tekijöillä saattaa olla vaikutusta kivun pitkittymiseen.

Pitkäaikaisen kivun syitä

Pitkäaikaisen kivun syynä voi olla kudos- tai hermovaurio. Yleisimmät pitkäaikaiset kiputilat ovat tuki- ja liikuntaelinten sairauksien aiheuttamaa kudosvauriokipua. Tavallisia kudosvauriokivun syitä ovat esimerkiksi reuman aiheuttamat nivelmuutokset, nivelrikko tai selän kulumamuutokset. Hermovauriokivun mahdollisia syitä ovat esimerkiksi sairastettu vyöruusu, diabeteksen aiheuttama pienten hermosäikeiden vaurio tai selän välilevytyrän aiheuttama hermojuuren vaurio.

Osassa pitkäaikaisista kivuista, kuten fibromyalgiassa, ärtyvän suolen oireyhtymään liittyvässä vatsakivussa tai pitkäaikaisissa päänsäryissä, ei tiedetä taustalla olevan kudos- tai hermovauriota. Näiden kiputilojen pääasiallisen mekanismin arvioidaan olevan keskushermoston kipua säätelevän järjestelmän poikkeava toiminta. Tämänkaltaisten kipujen liitännäisoireina esiintyy usein väsymystä, uniongelmia sekä muistin ja tunne-elämän häiriöitä.

Pitkäaikaisen kivun luonne

Pitkäaikaisen kivun luonne on vaihteleva ja yksilöllinen. Kudosvauriosta johtuvassa kivussa, kuten polven nivelrikossa tai avoimen säärihaavan aiheuttamassa kivussa, paikallinen kipu tuntuu yleensä jatkuvana ja voimistuu fyysisessä rasituksessa. Kudosvaurion kohdalla esiintyy usein painoarkuutta, mutta kevyen hipaisun aiheuttamaa kipua ei ole.

Hermovauriokipu voi olla lievää rasituksessa, mutta voimistua päivän aikana kohtauksittain ilman selvää syytä. Hermovauriokipu voi tuntua voimakkaimmalta levossa, esimerkiksi illalla vuoteeseen käytäessä. Hermovaurion aiheuttama kipu ei ole yhtä paikallinen kuin kudosvauriokipu, vaan säteilee vaurioituneen hermon edustusaluetta pitkin. Esimerkiksi välilevytyrän aiheuttama iskiashermon pinnekipu säteilee pakarasta varpaisiin asti. Hermovauriokipuun voi liittyä puutumista, pistelyä ja ihon kosketustunnon muutoksia. Esimerkiksi diabeteksen aiheuttamassa alaraajojen ääreishermovauriossa jalkaterät saattavat tuntua pökkelömäisesti puutuneilta ja kömpelöiltä ja varpaissa voi tuntua siltä kuin muurahaiset kävelisivät iholla. Hermovauriokivun alue voi olla arka kosketukselle: esimerkiksi rintakehän alueella vyöruusun aiheuttamien rakkuloiden jo parannuttua iho voi olla niin arka kevyelle kosketukselle, että paidan kosketus iholla aiheuttaa kipua.

Keskushermoston kipua säätelevän järjestelmän poikkeavaan toimintaan liittyvät kivut ovat usein laaja-alaisia. Fibromyalgiaan liittyvä kipu ilmenee tavallisimmin sekä vartalolla että kaikissa raajoissa paikkaa vaihtaen, ja ärtyvän suolen aiheuttamat kipuoireet voivat tuntua koko vatsan alueella ja säteillä selkään.

Pitkittyessään kipu aiheuttaa aivojen kipua käsittelevissä hermoverkoissa muutoksia. Tämän vuoksi kipu voi jatkua, vaikka kivun laukaissut kudosvaurio olisi parantunut. Esimerkiksi selän välilevytyrän aiheuttama kipu toiseen alaraajaan säteillen voi jatkua, vaikka välilevytyrä olisi korjaantunut eikä selän kuvantamistutkimuksissa nähtäisi enää mitään poikkeavaa.

Pitkittynyt kipu heikentää elämänlaatua monin tavoin. Kipu voi rajoittaa toimintakykyä kotona, harrastuksissa ja ihmissuhteissa. Kipu heikentää unen laatua, ja huono uni puolestaan vaikeuttaa kivunhallintaa. Sekä kipu että unen heikkeneminen aiheuttavat väsymystä ja haittaavat keskittymiskykyä tarkkuutta vaativissa tehtävissä. Pitkittyessään kipu voi aiheuttaa masennusta, mikä väsymyksen ja keskittymiskyvyn heikkenemisen myötä edelleen heikentää työ- ja toimintakykyä.

Pitkäaikaisen kivun hoito

Vaikka pitkäaikaisen kivun hoito harvoin johtaa kivun täydelliseen lievittymiseen, voidaan kivun häiritsevyyttä merkittävästi vähentää. Lääkkeettömät keinot ovat kivunhallinnan tärkein osa. Ihmisen oma aktiivinen rooli lääkkeettömien kivunhallintakeinojen harjoittelussa ja käytössä on keskeisen tärkeä.

Fysioterapeuttisen harjoittelun keinoin pyritään vähentämään kipua ja kivun aiheuttamia liikuntakyvyn rajoituksia. Fysioterapeuttinen ohjaus voi aluksi painottua kehon hahmottamisen ja käyttämisen uudelleenopetteluun. Sen jälkeen terapeuttisen harjoittelun tavoitteisiin kuuluu esimerkiksi tukilihasten vahvistaminen sekä epänormaalin kudoskuormituksen vähentäminen korjaamalla vääriä liikemalleja ja rajoittuneita liikeratoja.

Psykofyysisen fysioterapian keinoin pyritään toimintakyvyn parantamiseen kehon ja mielen yhteistyönä. Joillekin kivuista kärsiville myös lämpö-, kylmä- tai sähkökipuhoito (TENS) voi olla avuksi.

Fysioterapeuttinen ohjaus ja harjoittelu voi toteutua yksin tai ryhmässä, kuntosalilla, altaassa tai kotona.

Psykologisten keinojen tavoitteena on kipuun liittyvän stressin, lihasjännityksen ja univaikeuksien helpottaminen ja kivun herättämien kielteisten tunteiden vähentäminen. Myös psykologisten keinojen käytössä yksilön oma aktiivinen rooli on tärkeä. Menetelmänä voi olla rentoutus, huomion suuntaaminen pois kivusta tai tietoinen läsnäolo. Myös hyväksymis- ja omistautumisterapia ja kognitiivis-behavioraalinen terapia ovat osoittautuneet toimiviksi kivunhallinnassa.

Lääkehoidon tarkoituksena on sekä lievittää kipua että mahdollistaa lääkkeettömien kivunhallintakeinojen säännöllinen käyttö. Lääkkeen valintaan vaikuttavat muun muassa kivun luonne, kipuun liittyvät muut oireet, kuten unihäiriö, sekä oheissairaudet. Tulehduskipulääkkeillä ei useinkaan ole merkittävää vaikutusta pitkäaikaiseen kipuun. Tärkeimmät pitkäaikaisen kivun hoidossa käytettävät lääkeryhmät ovat eräät masennuslääkkeet, joiden vaikutus perustuu keskushermoston kipua jarruttavan hermojärjestelmän vahvistamiseen, sekä osa epilepsialääkkeistä, joilla voidaan vähentää kipua välittävien hermojen liiallista sähköistä aktiivisuutta. Eri tavalla kipuun vaikuttavia lääkkeitä voidaan lääkärin harkinnan mukaan käyttää samanaikaisesti kivunlievityksen tehostamiseksi. Keskushermoston kautta vaikuttavat vahvat opioidikipulääkkeet ovat vain pienelle osalle potilaista tehokkaita ja turvallisia, joten niitä käytetään harvoin.

Vaikean pitkäaikaisen hermovauriokivun hoidossa voidaan osalle erikoissairaanhoidon potilaista harkita selkäydinstimulaatiota tai aivokuoren magneettistimulaatiota kipuklinikassa.

Milloin hoitoon?

Kun kipu on esimerkiksi leikkauksen tai vamman jälkeen jatkunut 2–3 kuukautta, on syytä hakeutua lääkäriin. Jos kipu ilman muita oireita pitkittyy ja sen syy on epäselvä, on lääkärin arvio myös paikallaan. Kun pitkäaikainen kipu häiritsee yöunta ja toiminta- tai työkykyä käytössä olevista hoitokeinoista huolimatta, lääkärin vastaanotolla voidaan harkita erikoissairaanhoidon kipukonsultaatiota.

Pitkäaikaisen kivun itsehoito

Kevyt liikunta auttaa ylläpitämään toimintakykyä, rentoutusharjoitteet sekä säännöllinen vuorokausirytmi tukevat yöunta. Perheen ja läheisten tuki, vertaistuki ja mielekkäät harrastukset voivat myös toimia osana kivunhallintaa. Yliopistosairaaloiden yhteistyönä luodun Terveyskylän (www.terveyskyla.fi) sivuilta löytyy rentoutus- ja tietoisuustaitoharjoitteita kivunhallintaan (Kivunhallintatalo ja Mielenterveystalo) sekä liikehoito-ohjeita erilaisten kiputilojen hoitoon (Kuntoutumistalo). Terveyskylän Eteenpäin kivunhoidossa -omahoito-ohjelma tukee pitkäaikaisesta kivusta kärsivää.