Yleistä

Erilaiset hiivat kuuluvat elimistömme normaaliin mikrobikasvustoon. Terveellä iholla kasvaa pääosin Malassezia-talihiivoja (ks. Ihon normaali mikrobikasvusto ja mikrobiomi). Ihon hiivainfektiolla tarkoitetaan yleensä Candida albicans -nimisen hiivan aiheuttamaa infektiota kosteissa ja hankautuvissa taipeissa (nivustaipeet, pakaravako, rintojen aluset, kainalot), suupielissä, kynsivalleissa ja joskus kynsissä. Candida-hiivainfektio on myös tavallinen emätintulehduksen ja sammaksen aiheuttaja (ks. Suutulehdus lapsella) ja joskus terskan alueen ihottuman eli balaniitin aiheuttaja.

Candida albicans -hiivakasvu voi lisääntyä tiettyjen tautien ja tilojen yhteydessä, esimerkiksi vaippaihottumassa, taivepsoriaasissa, diabeteksessa, ylipainon yhteydessä sekä immuunipuutostiloissa, kuten AIDSissa. Suun kautta annettu kortisonihoito (glukokortikoidihoito) ja muut elimistön vastustuskykyä heikentävät (immunosuppressiiviset) hoidot edistävät hiivan kasvua.

Ihon hiivainfektion oireet

Taipeen hiivainfektioalue on tarkkarajainen, mutta sen reuna mutkittelee ja alueen ulkopuolella voi olla pieniä erillisiä infektiopesäkkeitä (kuva ). Kutina on kohtalaista.

Hautumassa (intertrigossa) eli taivealueen ihotulehduksessa on usein sekä bakteeri- että hiivakasvua.

Hiivakynnet ovat vaaleat, paksut ja epämuotoiset. Ne muistuttavat kynsisilsaa tai kynsipsoriaasia. Kynsien hiivainfektioita esiintyy lähinnä muiden sairauksien tai vammojen vaurioittamissa sormien kynsissä.

Ihon hiivainfektion toteaminen

Diagnoosi tehdään taudinkuvan perusteella, ja hiivaviljelyä ei yleensä tarvita. Poikkeuksen muodostaa kynsisieniepäily, jonka diagnoosi varmistetaan sieniviljelyllä.

Ihon hiivainfektion itsehoito

Hiivainfektioiden perushoitoon kuuluu pesu vedellä ja saippualla kahdesti päivässä ja sen jälkeen huolellinen kuivaus. Ulkoisista sienilääkkeistä etenkin natamysiini ja niin sanotut atsolit (klotrimatsoli, ketokonatsoli, mikonatsoli, tiokonatsoli, bifonatsoli) tehoavat hyvin hiivaan ja myös tavallisimpiin ihoinfektioita aiheuttaviin bakteereihin. Niitä on saatavana emulsiovoiteena ja lääkepuuterina ilman reseptiä. Paikallisia hiivalääkkeitä käytetään yleensä kahdesti päivässä 2–3 viikon ajan. Taipeiden hautumista estetään väljällä, ilmavalla vaatetuksella. Rintojen alle, syviin vatsapoimuihin tai pakaravakoon voi laittaa pehmeää kangasta tai kosteutta imevän sidoksen. Myös talkkia voi käyttää taipeiden kuivana pitämiseen.

Milloin hoitoon?

Jos itsehoito ei ole tehonnut muutamassa viikossa, on syytä hakeutua lääkäriin diagnoosin varmistamista varten. Samalla arvioidaan altistavat tekijät, kuten diabeteksen hoitotasapaino. Sisäisiä hiivalääkkeitä tarvitaan joskus sitkeän hiivainfektion rauhoittamiseen.

Ehkäisy

Hiivainfektion puhkeamista ehkäistään välttämällä infektiolle altistavia tekijöitä, muun muassa huolehtimalla diabeteksen hyvästä hoitotasapainosta, painonhallinnasta ja hyvästä hygieniasta. Taipeiden hautumista tulisi pyrkiä välttämään.