Moniin infektiotauteihin liittyy iho-oireita, mutta joidenkin tautien kohdalla laajalle levinneet iho-oireet ovat taudissa silmiinpistävimmät. Tällaisia tauteja kutsutaan rokkotaudeiksi tai eksanteemataudeiksi (eksanteema on ihottuma). Yskänrokkoon eli huuliherpekseen ja vesirokkoon ei liity yleensä eksanteeman tyyppisiä ihottumaoireita, vaan ilmentymänä ovat rakkuloiden muodostuminen iholle tai limakalvoille. Useimmat rokkotaudit on aiemmin sairastettu lapsina ja osaa vastaan on olemassa kansallisessa rokotusohjelmassa käytössä olevat rokotteet.

Rokot ovat virusten aiheuttamia. Poikkeus on streptokokkibakteerin aiheuttama tulirokko. Monissa muissakin infektiotaudeissa, kuten virustaudeista HIV-infektiossa, pogostan taudissa ja mononukleoosissa ja bakteeritaudeista stafylokokin aiheuttamassa toksinen sokki -oireyhtymässä, voi esiintyä yli vartalon menevää ihottumaa. Näitä ei kuitenkaan luokitella rokkotaudeiksi. Hoidettaessa mitä tahansa infektiota antibiootein voi hoidon aikana ilmaantua pienipilkkuista, vihuri-, tuhka- tai tulirokkoa muistuttavaa ihottumaa, joka on todellisuudessa yliherkkyysreaktio antibiooteille.

Rokkotauteja ovat

Rokkotautien vaikutusta raskauteen ja sikiöön käsitellään omassa artikkelissaan Raskaus ja rokkotaudit.

Eräät rokkotaudit, jotka vielä joitakin vuosikymmeniä sitten olivat Suomessakin yleisiä, on saatu lähes kokonaan juurittua rokotuksilla, lähinnä ns. MPR-rokotuksella. Tällaisia tauteja ovat tuhkarokko ja vihurirokko. Isorokko hävitettiin koko maapallolta rokotuksin jo 1970-luvun loppuun mennessä, eikä rokotusta sitä vastaan enää käytetä missään. Tuhkarokko on Suomessakin ajankohtainen viime vuosina useassa maassa käynnistyneiden, huonosta rokotuskattavuudesta johtuvien epidemioiden vuoksi. Vesirokkorokotus otettiin Suomessa kansalliseen rokotusohjelmaan 2017 ja sen jälkeen lasten vesirokkotapausten määrä on kääntynyt jyrkkään laskuun. Rokotteessa käytettävä ns. OKA-virus voi kuitenkin aiheuttaa rokotetuille muutaman rakkulan ilmaantumisen iholle.

Apinarokko

Apinarokko on apinarokkoviruksen aiheuttama infektio. Apinarokkovirus on sukua muuan muassa isorokkovirukselle, jota ei enää esiinny ihmisten keskuudessa. Alun perin apinarokkoa on esiintynyt ihmisillä Länsi ja Keski-Afrikassa, mutta kevään 2022 aikana uusia tapauksia ja tartuntoja on ilmaantunut kymmeniin maihin ja sairastuneita on todettu jo muutamia Suomessakin. Apinarokkoa on pidetty niin sanottuna zonoosina eli eläimistä lähtöisin olevana virusinfektiona, jota ovat esiintymisalueella levittäneet esimerkiksi jyrsijät. Viime aikoina virus on kuitenkin tarttunut ihmisestä toiseen.

Taudin itämisaika tartunnasta oireisiin vaihtelee 5–21 vuorokauden välillä. Infektio muistuttaa oireiltaan maailmasta hävitettyä isorokkoa, mutta on paljon lievempi taudinkuvaltaan. Alkuvaiheessa potilaalle kehittyvät niin sanotut yleisoireet eli kuume, päänsärky, lihaskivut, selkäkipu, väsymys ja imusolmukkeiden suureneminen. Muutama vuorokausi alkuoireiden jälkeen ilmaantuvat iho-oireet: ihottuma, vesikellomaiset rakkulat tai märkäpesäkkeet ja ruvet. Rakkuloita ilmaantuu erityisesti kasvojen alueelle, käsiin ja jalkoihin, mutta myös vartalolle. Vesikellomaiset muutokset ovat yleensä kooltaan 0.5–1 cm eli hieman suurempia kuin tyypilliset yskänrokko tai vyöruusurakkulat. Rakkuloita voi olla myös suussa, sukupuolielinten alueella ja silmän side- tai sarveiskalvolla. Oireet kestävät yleensä 2–4 viikkoa.

Apinarokko on itsellään parantuva tauti, joskin tautiin sairastuneilla kuolleisuus on ollut 3–6 %. Vakavaa tautimuotoa voi esiintyä lapsilla, raskaana olevilla ja henkilöillä, joiden puolustuskyky infektioita vastaan on alentunut. Apinarokkoon voi liittyä jälkitauteina muita infektioita, kuten bakteremiaa, keuhkokuumetta, aivotulehduksia ja näön menetystä.

Kevään 2022 aikana todetut tartunnat ovat liittyneet pääosin matkailuun tai seksikontakteihin, muun muassa miesten väliseen seksiin liittyen.

Hoito on oireenmukaista, toistaiseksi ei ole olemassa kohdennettua viruslääkettä apinarokkovirusta vastaan. Apinarokkorokotteita kehitetään. Isorokkovirusta vastaan kehitetyillä rokotteilla näyttäisi olevan ehkäisytehoa myös apinarokkotartuntoja vastaan.

Apinarokkoepäilyssä henkilöä kehotetaan ottamaan yhteys terveydenhuoltoon puhelimitse, josta annetaan ohjeet tutkimuksiin ja näytteenottoon hakeutumisessa. Tarkka diagnoosi perustuu yleensä viruksen tunnistamiseen rakkulasta ja myös verestä voidaan määrittää apinarokkoviruksen vasta-aineita. Lääkärin, joka epäilee potilaallaan apinarokkoa, tulee olla yhteydessä puhelimitse sairaanhoitopiirin infektiolääkäriin ja sopia näytteenoton käytännön järjestelyistä.

Kirjallisuutta

  1. Peltola H. Tuhkarokko - unohtuva uhka. Duodecim 2018;134:705-13
  2. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos. Apinarokko: