Runsaasti sokeroituja virvoitusjuomia ja muita sokerijuomia nauttivat naiset saattavat olla muita suuremmassa vaarassa sairastua suuontelon syöpään. Tuoreen tutkimuksen perusteella riski ei ole käytännössä kovin suuri, mutta se havaitaan myös savuttomilla ja kohtuudella alkoholia käyttävillä.
Sokeroitujen juomien runsas käyttö on yhdistetty muun muassa moniin ruoansulatuselimistön syöpiin, mutta sen yhteyksiä suuontelon syöpään ei ole juurikaan tutkittu.
Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, jossa yhdistettiin kahden mittavan seurantatutkimuksen aineistot, jotka koostuivat yhteensä yli 160 000 naisen 30-vuotisista seurantatiedoista. Sokerijuomien kulutusta ja muita elintapoja kartoitettiin useita kertoja seurannan aikana.
Tulosten perusteella sokerijuomia päivittäin nauttivat sairastuivat suuontelon syöpään noin viisi kertaa todennäköisemmin kuin naiset, jotka joivat niitä korkeintaan kerran kuukaudessa. Tupakka ja alkoholi ovat tunnettuja suuontelon syövän riskitekijöitä, mutta yhteydet havaittiin riippumatta siitä, kuinka paljon alkoholia naiset käyttivät tai tupakoivatko he.
Viisinkertainen sairastumisriski kuulostaa suurelta, mutta käytännössä se ei ole kovin suuri yksilötasolla. Tutkijat arvioivat, että päivittäisen sokerijuomien nauttimisen takia todetaan noin kolme suuontelon syöpää sataatuhatta naista kohden.
Mahdollisia selityksiä ilmiölle on useita, vaikkakaan yhdestäkään ei ole varmaa tutkimusnäyttöä. Sokerijuomat voivat muun muassa altistaa ientulehduksille ja tulehdustiloille, jotka saattavat suurentaa suun alueen syöpien todennäköisyyttä. On myös mahdollista, että yhteyteen vaikuttavat sokerilimuja suosivien muut elämäntavat.
Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä JAMA Otolaryngology-Head & Neck Surgery -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Otolaryngology-Head & Neck Surgery 2025;151:450–457)