Huonokuuloisilla iäkkäillä on muita enemmän vaikeuksia esimerkiksi pukemisessa ja portaiden kapuamisessa, tuore tutkimus osoittaa. Tulokset julkaistiin JAMA Otolaryngology-Head & Neck Surgery -lehdessä.

Tutkimukseen osallistui 3 100 keskimäärin 79-vuotiasta yhdysvaltalaista, joista 39 prosentilla oli lievä kuulonheikentymä ja 29 prosentilla kohtalainen tai vaikea.

Esimerkiksi ruokailu, sängystä nouseminen ja pukeutuminen tuottivat enemmän vaikeuksia osallistujille, joilla oli kohtalainen tai vaikea kuulonheikentymä. Myös portaiden nouseminen, polvistuminen ja tavaroiden kantaminen oli heille työlästä. Kuulolaitteen käyttäminen ei vaikuttanut yhteyksiin.

Kahden vuoden seurannan aikana arkielämän toimet myös vaikeutuivat todennäköisemmin, jos osallistujalla oli vähintään kohtalainen kuulonheikentymä. Esimerkiksi ruoanlaitto, siivoaminen ja raha-asioiden hoitaminen alkoi tuottaa heille enemmän vaikeuksia kuin hyväkuuloisille osallistujille.

Tutkimuksesta ei voi päätellä johtuvatko tulokset huonosta kuulosta, siihen liittyvistä muista sairauksista vai onko kuulon heikentyminen merkki muutenkin heikentyvästä terveydentilasta. Aiemmissa tutkimuksissa kuulovika ja huonokuuloisuus on yhdistetty muun muassa muistisairauksien riskiin.

Keski-ikäisistä noin joka viidennellä on keskustelua haittaava kuulovika, mutta ne yleistyvät huomattavasti iän myötä. Yli 80-vuotiaista kuulovikaisia on noin kolmannes.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Otolaryngology-Head & Neck Surgery 2024;150:705–712)

https://doi.org/10.1001/jamaoto.2024.1716