Yleistä

Ihopsoriaasia sairastaa noin 2 % suomalaisista. Ilmaantumisiässä on kaksi huippua, nuoruusikä ja 50–60 vuoden ikä. Perintötekijät vaikuttavat alttiuteen sairastua psoriaasiin. Etenkin nuorilla taudin laukaiseva tekijä voi olla streptokokkitulehdus nielussa tai muu infektio. Geneettisen alttiuden lisäksi riskitekijöitä ovat stressi, masennus, ylipaino, tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö.

Psoriaasi on valtaosalla lievä, jolloin hoidoksi riittää asianmukainen paikallishoito. Vaikea psoriaasi on laaja-alainen tai muuten hankalaoireinen, ja se suurentaa muun muassa diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Nivelpsoriaasi on nivelten etenevä tulehdustauti, joka voi johtaa pysyvään nivelvaurioon. Taudin riski suurenee sairausvuosien ja iho-oireiden vaikeusasteen myötä, ja vaikeaa ihopsoriaasia sairastavista jopa kolmanneksella on nivelpsoriaasi.

Psoriaasin oireet

Ihopsoriaasin yleisin muoto on läiskä- eli plakkipsoriaasi (psoriasis vulgaris). Se aiheuttaa paksuja, kutisevia ja hilseileviä läiskiä etenkin kyynärpäihin (kuva ), polviin, ristiselkään ja päänahkaan. Hankalimmillaan läiskiä on ympäri kehoa. Psoriaasi ilmaantuu herkästi ihorikkoumiin, kuten paranevan haavan kohdalle (ns. Köbnerin ilmiö).

Kuva

Psoriaasi kyynärpäässä. Yksittäinen kookas psoriaasiläiskä kyynärpäässä, joka on tyypillinen paikka psoriaasille. (Kuva: Raimo Suhonen)

Pisarapsoriaasin (psoriasis guttata) hilseläiskät ovat pieniä ja hentohilseisiä. Tätä tautityyppiä esiintyy tyypillisesti nuorilla streptokokin aiheuttaman nielurisatulehduksen tai muun infektion laukaisemana (kuva ). Pisarapsoriaasi saattaa parantua pitkäksi aikaa tai uusiutua joko pienipilkkuisena tai läiskäpsoriaasina.

Kuva

Pisarapsoriaasi. Hilseileviä pieniä psoriaasiläiskiä vartalolla ja kyynärpäissä.

Taivepsoriaasi (psoriasis inversa) oireilee rintojen alla, nivustaipeissa, pakaravaossa (kuva ), kainaloissa (kuva ) ja navassa. Läiskät ovat lähes hilseettömiä. Diabetes ja lihavuus altistavat taivepsoriaasille.

Kuva

Taivepsoriaasi pakaravaossa. Pakaravaossa sijaitseva taivepsoriaasi eli psoriasis inversa, josta hilseily puuttuu lähes kokonaan. Vastaavia läiskiä voi ilmetä myös esimerkiksi navassa ja kainaloissa.

Kuva

Taivepsoriaasi kainalossa. Taivepsoriaasi eli psoriasis inversa kainalossa. (Kuva: Matti Hannuksela)

Taivepsoriaasin lisäksi muita paikallisia psoriaasin muotoja ovat päänahan psoriaasi, kasvopsoriaasi, kämmenten ja jalkapohjien psoriaasi sekä sukupuolielinten psoriaasi.

Märkärakkulainen psoriaasi (psoriasis pustulosa) on harvinainen ja vaikea tautityyppi. Sitä voi esiintyä koko iholla tai lähinnä kämmenien ja jalkapohjien iholla sameina märkärakkuloina. Jälkimmäisessä tapauksessa sitä on joskus hankala erottaa palmoplantaarisesta pustuloosista. Toinen vaikea psoriaasityyppi on koko ihon psoriaasi (psoriasis erythrodermica), jonka oireena on punaiho (erytrodermia) eli koko ihon laajuinen punoitus.

Kaikkiin psoriaasimuotoihin voi liittyä kynsioireita, kuten pistemäisiä kuoppia, niin kutsuttuja öljyläiskiä, kynsien paksuuntumista ja kynnen kärjen irtoamista eli onykolyysiä (kuva ). Oireet muistuttavat usein kynsisientä. Kynsioireita on etenkin nivelpsoriaasia sairastavilla.

Kuva

Psoriaasin aiheuttamia kynsimuutoksia. Tyypillisiä psoriaasin aiheuttamia muutoksia sormenkynsien alla ja pinnassa. Vaurioita on usein sekä sormien että varpaiden kynsissä.

Nivelpsoriaasin oireita ovat nivelten kipu, jäykkyys ja turvotus, jänteiden kiinnityspaikkojen arkuus (entesiitti) ja niin sanotut makkarasormet tai -varpaat (daktyliitti). Yleisin tautimuoto on epäsymmetrinen muutaman yksittäisen nivelen tulehdus. Joskus taudinkuva on nivelreuman kaltainen monen nivelen tulehdus.

Psoriaasin toteaminen

Diagnoosi tehdään yleensä kliinisten oireiden perusteella. Tieto lähisukulaisen psoriaasista vahvistaa diagnoosia.

Tärkeimpiä erotusdiagnooseja läiskäpsoriaasin osalta ovat erilaiset ihottumat, kuten läiskäihottuma. Päänahan psoriaasi alkaa usein tali-ihottuman kaltaisena hiuspohjan hilseilynä (kuva ). Taivepsoriaasi muistuttaa hautumaa tai hiivainfektiota, ja hiiva on usein mukana pahentamassa tilannetta.

Kuva

Psoriaasi päänahassa. Päänahan psoriaasi, joka muistuttaa tali-ihottumaa. (Kuva: Matti Hannuksela)

Psoriaasin itsehoito

Lievää paikallista ihopsoriaasia ei tarvitse hoitaa, jos siitä ei ole haittaa. Rasvaiset perusvoiteet ja auringon ultraviolettisäteily lievittävät yleensä oireita. Ihon ja päänahan psoriaasiläiskiä voi kuoria salisyylihappoa sisältävillä voiteilla tai ihoöljyllä. Hydrokortisonivoide noin viikon hoitokuureina auttaa ohuilla ihoalueilla, kuten kasvoilla ja taipeissa, mutta hankalampaan tautiin sen teho ei riitä.

Milloin lääkäriin?

Lääkäriin on syytä hakeutua, jos psoriaasi alkaa vaikeuttaa elämää tai jos ilmaantuu nivelpsoriaasiin viittaavia oireita. Valtaosalle riittää ihon paikallishoito kortisoni- ja D-vitamiinivoiteilla. Laaja-alaisempaa psoriaasia hoidetaan UVB-valohoidoilla ja sisäisillä, joko suun kautta tai ihon alle annosteltavilla, lääkkeillä (mm. asitretiini, metotreksaatti ja biologiset lääkkeet). Hoidon valintaan vaikuttaa myös mahdollinen samanaikainen nivelpsoriaasi.

Lievää nivelpsoriaasia hoidetaan tulehduskipulääkkeillä ja nivelten paikallisilla kortisoniruiskeilla. Vaikeammassa taudinkuvassa aloitetaan herkästi sisäinen lääkehoito.

Psoriaasin ehkäisy

Psoriaasiin ei ole ehkäisykeinoa. Nielurisatulehduksen ja muiden streptokokki-infektioiden tehokas hoito saattaa estää psoriaasin puhkeamisen nuorella iällä. Muiden riskitekijöiden, kuten tupakoinnin, runsaan alkoholinkäytön ja ylipainon, välttäminen voi pienentää sairastumisriskiä tai lieventää taudinkuvaa.

Kirjallisuutta

  1. Psoriaasi ja nivelpsoriaasi. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Ihotautilääkäriyhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2026 (viitattu 23.9.2026).
  2. Pasternack R. Ihopsoriaasin lääkehoito. Duodecim 2024;140(12):1079–87.
  3. Rantanen T. Psoriaasi. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 5.6.2023.